Suosittu brittipoppari: Fanien kritiikki sai minut tarttumaan pulloon
Troublemaker-hitistään tuttu Olly Murs paljastaa, että kriittiset mielipiteet ovat olleet kovaa kestettävää.
Brittien X Factor -sarjan tunnetuksi tekemä Olly Murs, 28, paljastaa, ettei tähteys ole aina ollut hänelle helppoa. Mies kertoo, että hän koki julkisuuden kanssa pohjat vuonna 2011.
- Tuntui, että sain kritiikkiä kaikkialla. Blogeissa, keskustelupalstoilla ja muualla mediassa, Murs kertaa.
Komistus paikkasi itsetuntoaan rohkaisuryypyillä. Mies myöntää, että alkoholi onnistui hetkeksi paikkaamaan epävarmaa oloa.
- En osannut suhtautua siihen, kun kritiikkiä tuntui tulevan kaikkialta. Minulla oli olo, ettei kukaan pidä minusta. Ilman alkoholia en tuntenut olevani tarpeeksi hyvä ja hauska, mies tunnustaa.
Lähde: The Sun
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää