Kääk, suomalaislaulaja ruskettui liikaa! Mitä tapahtuu musiikkivideolle?
Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen laulaja Salla-Marja Hätisellä on erikoinen ongelma ihonvärinsä kanssa.
Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtye alkoi taannoin kuvata uutta musiikkivideotaan. Videokuvauksissa pidettiin tauko, jonka aikana bändi ehti lomailla Espanjassa.
Vasta loman jälkeen tajuttiin yllättävä ongelma: laulaja Salla-Marja Hätinen on ruskettunut Espanjan auringossa. Saattaa näyttää hämmentävältä, jos laulajan ihonväri vaihtelee musiikkivideon kohtauksien välillä.
- Pitää varmaan kaivaa jostain jotain kunnon pakkelimössöä, koska olen jo kuvatuissa otoksissa kuitenkin ihan kalpea. Olisi hassua, jos toisissa olisin tällainen peruna, Salla-Marja kertoo nauraen.
Kilpailut
Uusimmat
Hollywoodin jättihitti ja kotimainen komedia olivat ylivoimaisesti huhtikuun katsotuimmat elokuvat
Met-gaalassa moni luotti samaan väriin puvuissa - mukaan lukien Madonna ja Lewis Hamilton
Meritaimenten kutupaikalle kärrättiin tonneittain kiviä - poliisi tutkii tapausta
Tampere-Pirkkalan lentoasemalla harjoitellaan huomenna suuronnettomuutta varten
Met-gaalassa huomio kiinnittyi Pamela Andersonin uuteen hiustyyliin - napakka polkka otsatukalla
Näytä lisää