Aikakoneen Sani tekee paluun soolouralle - kuuntele ensimmäinen single
Edeltävästä soololevystä Pedon kynnet on vierähtänyt aikaa jo kuusi vuotta.
Sanin uuden sooloalbumin nauhoitukset ovat parhaillaan käynnissä, mutta levyltä on julkaistu jo ensimmäinen single. Versoava juuri on kappale, jonka sävellyksestä vastaa Janne Saksa ja sanoituksesta Topi Salmi.
- Versoava juuri -kappale on henkilökohtaisin, mitä olen ikinä laulanut. Viime vuodet ovat olleet vaiherikkaat niin hyvässä kuin pahassa ja oli äärimmäisen helppoa samaistua laulun tekstiin. Me elämme joka hetki osaksi sadun maailmassa, osaksi kuilun partaalla, Sani avaa tarinaa laulun takaa.
Kilpailut
Uusimmat
Nuorten mielenterveysoireilussa on alueellisia eroja, kertoo THL
Junaliikenteessä häiriöitä perjantaiaamuna - korvaavia busseja
Paavi korosti ensiesiintymisellään yhtenäisyyttä ja rauhaa - uuden paavin valinta oli historiallinen
Peukun käyttö jyrkässä kasvussa - katso, missä päin Suomea sitä käytetään eniten
Uusi paavi on 69-vuotias Robert Francis Prevost
Näytä lisää