Olli Lindholm, kenen suomalaisartistin kanssa haluaisit tehdä kappaleen?
Pitkän uran Suomen musiikkitaivaalla tehnyt Olli Lindholm joutuu miettimään tovin ennen kuin keksii, kenen kanssa haluaisi tehdä musiikkia.
Olli Lindholmin luotsaaman Yö-yhtyeen ja Stina Girsin Jään sun viereen -kappale on menestynyt Iskelmän Listalla. Myös yhteistyö Suvi Teräsniskan kanssa jatkuu.
- Meiltä tulee Suvin kanssa jouluksi uusi Maailman kaunein ystävyys -kappale, Lindholm sanoo.
Teräsniskan lisäksi hän osaa nimetä kaksi suomalaisartistia, jonka kanssa tekisi mielellään yhteistyötä.
- Kyllä Chisun kanssa olisi mahtavaa tehdä kappale. En tiedä kyllä suostuisiko hän. Ja Mariskan, sanoo Lindholm, joka on onkin Mariskan kanssa tehnyt jo yhteistyötä viime vuonna joululevynsä tiimoilta.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää