Weekend Festival julkisti ensimmäiset esiintyjänsä: Lavalle nousee muun muassa Armin van Buuren
Nyt jo neljännen kerran järjestettävä Weekend Festival pidetään Helsingin Kyläsaaressa 7.-8. elokuuta.
Weekend Festivaalille saapuvat DJ Magin äänestyksessä kaksi kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi äänestetty Hardwell sekä jo kuusi kertaa kyseisen tittelin voittanut Armin van Buuren.
Muita tänään julkistettuja artistikiinnityksiä ovat ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Robin Schulz, Tungevaag & Raaban, Felix Jaehn, Example sekä psykedeelisen tanssimusiikin legenda Infected Mushroom.
Kotimaisista nimistä on julkaistu tänään neljättä kertaa Weekend Festivalilla esiintyvä HeavyWeight sekä The Second Level, The Ninth Floor ja Suomen kansainvälisesti tunnetuin tanssimusiikkinimi Darude.
Lue lisää tapahtuman nettisivuilta tästä.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää