JVG:n Tarkenee-hitti oli jäädä tekemättä: "Pitääkö se kesäbiisi joka vuosi tehdä"

11.09.2015 12:45 - Reetta Haverinen

Viime kesänä radiossa paljon soitetut veisut eivät miellyttäneet JVG:n miehiä, joten kaksikko päätti korjata tilanteen.

JVG myöntää, että loppukesän hittibiisiä Tarkenee ei pitkään maltettu työstää. Kaksikko kertoi Voicen Herättäjille, että paljon radioissa soinut menevä hitti tehtiin kaksi viikkoa ennen kuin se julkaistiin.

Studioon astelu kuitenkin kannatti, sillä biisi on myynyt jo kultaa. Single on myös rikkonut suoratoistopalvelu Spotifyn yhden vuorokauden kuunteluennätyksen.

Loppukesän hitti

Kappaleen syntyyn ja myöhäiseen julkaisuajankohtaan vaikutti se, etteivät viime kesän radiohitit miellyttäneet miesten korvia.

- Mietittiin, että pitääkö se kesäbiisi nyt joka vuosi tehdä, JVG kertoi Voice Herättäjille.

Kaksikko päätti loppujen lopuksi työstää kesäisen kappaleen ja tuoda biisin julki tavallista myöhemmin. Heinäkuun puolessa välissä julkaistu single ei kuitenkaan ole näyttänyt kärsineen myöhäisestä julkaisuajankohdasta.

Ennakkoon kultaa myynyt albumi

Kaksikon uusi 247365 albumi julkaistiin Spotifyssa eilen. Pääset kuuntelemaan albumia tästä. Kauppoihin levy tulee tänä perjantaina. Albumi on myynyt ennakkoon kultaa paljon kuuntelijoita koukuttaneiden sinkkubiisiensä ansiosta. Tarkenee hitin lisäksi myös singlet Mauton Jasso ja Tuulisii ovat miellyttäneet suomalaisten korvia, sillä kappaleet ovat myyneet platinaa.

Voicella vietetään tulevana viikonloppuna JVG-viikonloppua. Kaksikon uuden 247365-albumin biisit soivat Voicella siten tiuhaan tahtiin. Miehet myös esittelevät biisinsä itse. 

JVG järjesti eilen Facebookissa faneilleen levyjulkkarikeikan. Pääset lukemaan lisää aiheesta artikkelistamme täältä.


Kuuntele Voicen Herättäjiä arkiaamuisin kello 06.00-10.00.

Kilpailut

Uusimmat