Ghost täytti odotukset – homma oli vähäeleisen viihdyttävää

Täysi The Circus sai sen mitä se tuli hakemaan, nimittäin viihdyttävän keikkaelämyksen.

Julkaistu:

Noin tunti ennen keikan alkua täpötäysi The Circus on kuuma ja kostea. Ihmiset ovat pakkaantuneet paikoilleen ja tunnelma on odottava. Ilmassa on hien lisäksi ripaus jännitystä, mikä ei sinällään yllätä. Onhan piakkoin alkamassa keikka, jonka jokainen saatavilla oleva piletti on myyty loppuun.

Aloitusajaksi on merkattu klo 21.10, mutta kuten arvata saattaa, pidentää Ghost fanien piinaa hieman pidemmälle. Noin kymmenen minuuttia sovitun ajankohdan jälkeen lava pimenee ja show voi alkaa.

Alusta saakka on selvää, että Ghost on tullut antamaan suomalaisyleisölle sen, mitä se kaipaa. Vähäeleisen musiikkielämyksen, jossa visuaalisuus ja tarttuvat tahdit ovat hämmästyttävässä symbioosissa.

Papa Emeritus III ottaa homman haltuun heti ensitahdeista lähtien. Hän liikkuu lavalla tuttuun tapaansa, hitaasti, jopa hieman teatraalisesti. Mutta selvää onkin, että juuri tuo vähäeleisyys on se juttu, mikä erottaa yhtyeen monista muista. Lavalla suurin huomio kiinnittyy kappaleisiin, eikä suuren suurta sirkusta kaivata. Välispiikit pidetään nasevan lyhyinä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sekin on taattua Ghostia.

Yleisön reaktioista päätellen ruotsalaiset tekivät sen, mitä odotettiin. Se tarjosi innokkaalle suomalaisyleisölle kokonaisvaltaisen keikkaelämyksen, josta ei puuttunut oikeastaan mitään. Siinä oli taikaa ja viihdyttävyyttä, joka jää mieleen. Ainakin seuraavaan kertaan saakka.

(Kuva: Mikko Räsänen)

Katso laajempi kuvagalleria keikalta täältä.