Mira Luoti lähti soolouralle – kuuntele ensimmäinen, juuri julkaistu single

PMMP:stä tuttu kaunis laulajatar kokeilee siipiään nyt omillaan. 

Julkaistu:

Kulttimaineeseen nousseen suosikkiyhtye PMMP:n Mira Luoti julkaisee tänään ensimmäisen singlen omalla nimellään. Kappale kantaa nimeä Pinnan alla. 

– Pinnan alla on hyvin mystinen ja puoleensavetävä biisi ja ensimmäinen sukellus siihen, mitä on luvassa. Olen tehnyt sen ja koko tulevan albumin kahdestaan Arto Tuunelan kanssa. Arto soitti siitä demoversion ja sanoin heti että tää on sinkkubiisi. Siitä lähdettiin ja sellainen siitä tuli. Kaikki tähdet on ollut hyvin kohdillaan tän biisin kaa.

Luoti on PMMP:n lopettamisen jälkeen ehtinyt toimia muun muassa Voice of Finlandin valmentajana. Lisäksi hän on keskittynyt äitiyteen. 

Kuuntele hänen esikoissinglensä Pinnan alla alta. 

YouTube video