Kuva: AOP

Hehkuva Adele käynnisti maailmankiertueensa - katso kuva näyttävästä esiintymisasusta

01.03.2016 12:15 - Iiro Myllymäki

Megatähden konsertti oli täynnä hittejä, kimallusta ja romantiikkaa.

Adele aloitti maailmankiertueensa maanantai-iltana Irlannin Belfastissa kirjaimellisesti säteilevänä. 27-vuotias laulajatähti otti lavan haltuunsa hänelle mittatilaustyönä tehdyssä Burberryn mustassa mekossa, joka oli täynnä kimaltelevia paljetteja.

Adelen kiertuetyyli on kimallusta täynnä. (kuva: AOP)

Asunsa loistokkuudesta huolimatta Adele oli esiintymisessään tapansa mukaan maanläheinen. Nainen nautti lavalla peribrittiläiseen tapaan teetä ja jutusteli yleisölle muun muassa aamuisista vatsavaivoistaan. Keikan aikana nähtiin myös yllättäviä romanttisia hetkiä, kun Adele kutsui yleisöstä Jenny-nimisen naisen lavalle. Lavalta käsin nainen esitti kosinnan poikaystävälleen Neilille, joka vastasi myöntävästi.

Adelen loppuunmyyty maailmankiertue ei ulotu Suomeen. Lähin keikka on Tukholmassa, jonne laulaja saapuu konsertoimaan 29. huhtikuuta.

Lue myös: Adele aloitti kiertueeseen valmistautumisen - julkaisi salikuvan, johon moni voi samaistua

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat