Etsi
Vuonna 2014 Suomessa tehtiin Metallica-historiaa.
Joulukonsertti järjestetään Tampereen Nokia Arenalla 17. joulukuuta 2022.
Nokkelasti nimetty 4 on yhtyeen neljäs albumi ja se tehtiin koronapandemian aikana.
Steel Pantherin pitkäaikainen jäsen Lexxi Foxx jätti bändin viime kesänä. Nyt korvaajaa etsitään fanien avulla.
Ensimmäinen Sonata Arctican akustinen levy, Acoustic Adventures – Volume One, ilmestyy 21. tammikuuta
Mustajärvi toimii solistina Raskasta joulua -kiertueen Tampereen keikalla.
Amorphis julkaisee uuden Halo-albumin 11. helmikuuta ja levyn singlekappale The Moon näki tänään päivänvalon.
Odotetut käyttäjäkohtaiset tilastot julkistettiin 1. joulukuuta.
Kyseessä on Leppilammen mukaan "joulutervehdys" suomalaisille.
CCR muistetaan muun muassa kappaleista Have You Ever Seen The Rain sekä Proud Mary.