Etsi
Yhtye nähdään ensi kesänä Helsingin Suvilahdessa.
Kyseessä on toinen kerta, kun yhtye pokkaa saman palkinnon.
Yhtye nähdään Hyvinkäällä kesäkuussa.
Archie on ilmoittanut, että uuden levyn nauhoitukset ovat nyt purkissa.
Yhtyeen kosketinsoittaja ja rumpali kertoivat muistojaan ja kokemuksiaan Suomesta radio Novan Esko Eerikäiselle.
Millenium Project tehtaili Jos menet Lappiin – älä anna muille -kappaleen uuteen uskoon.
Rammstein esiintyy 10. elokuuta 2019 Tampereen Ratinan Stadionilla.
Arkistoista löydettiin video, jota ei ole koskaan aiemmin vielä julkaistu yleisölle.
Iskelmä Gaalaa juhlitaan Tampereella 15. helmikuuta.
Bruce Dickinson sekä Steve Harris ovat molemmat kommentoineet kunniagalleriaa.