Etsi
Artisti kirjoitti henkilökohtaisen viestin kaikille faneilleen pian peruutuksen jälkeen.
Laulaja Jenni Vartiainen teki tilanteesta kappaleen, jonka julkaisee heinäkuun alussa.
Jay-Z:n kappaleiden sanoista voi päätellä, että mies tunnustaa pettäneensä vaimoaan Beyoncéa.
Yö-yhtyeen nokkamies Olli Lindholm on tottunut siihen, että tien päällä tapahtuu kaikenlaista. Yhtä hän ei olisi kuitenkaan osannut odottaa.
Iskelmä Festivaali nauttii huippuartisteista ja aurinkoisesta säästä.
Vaikean päätöksen taustalla oli tunteiden viileneminen.
Uuden Miks ei -levyn kappaleella on erityinen merkitys Voutilaiselle.
JuFo lll, Izmo ja Kaivo kertoivat Radio Novan haastattelussa, että he odottavat tulevaa kesää innolla. Se selviää persoonallisen sekavasta haastattelusta, jonka trio antoi.
Pikku G palasi lavoille tänä kesänä.
Aamuklubin juontaja Mikko Siltala pääsi mukaan esittämään Ukkometso-kappaletta.