Kuva: Mikko Räsänen

Jenni Vartiainen jakoi polttariporukalle rakkausneuvoja Helsingin keskustassa

30.06.2017 19:58 - Anna Hopi

Laulaja Jenni Vartiainen teki tilanteesta kappaleen, jonka julkaisee heinäkuun alussa.

Laulaja Jenni Vartiainen julkaisee 5. heinäkuuta uuden Se Oikea -kappaleen. Kappaleessa käydään läpi rakastumisen ja sitoutumisen tematiikkaa, joka on tähdelle itselleen tärkeä.

 - Ammennan omasta elämästäni ja omista kokemuksistani, sillä pääsee jo pitkälle. Koen olevani asioiden ytimessä juuri nyt. Ennen lauluissani oltiin vuorien rinteillä ja aakeilla laakeilla, nyt katsastelen kaupunkiperspektiivistä perusjuttuja, jotka ovat keskusteluissa mukana. Biisit ovat elävästä elämästä, laulaja aloittaa.

- Uusi biisi tulee siitä, että olin Helsingin keskustassa päiväviinillä, kun viereen tuli polttariporukka. He kysyivät minulta rakkausneuvoja. Kirjoitin heidän vihkoseensa "anna anteeksi, anna tarpeeksi", ja tajusin, että tästä aiheesta täytyy tehdä biisi. Aina ihmiset mietiskelevät rakkautta, tai sen puutetta, tai kommunikaation toimivuutta. Ehkä on tarttunut enemmän mukaan hetkiä, jotka tapahtuvat juuri nyt tässä hetkessä.

(kuva: Mikko Räsänen)

Vartiainen sanoo kuorineensa henkisesti omia kerroksiaan kuin sipulia. Näkökulma omaan elämään on muuttunut viime vuosien aikana.

- On minulla ennenkin ollut Nettiin ja Selvästi päihtynyt -kappaleet, jotka eivät ole yhtään myyttisiä, vaan ihan reaalielämää. Omassa elämässäni on tapahtunut paljon asioita, joista haluan nyt kirjoittaa biisejä.

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Jenni Vartiainen, kuullaanko tulevalla levylläsi lisää seksibiisejä?

Kilpailut

Uusimmat