Etsi
Yhtyeen tunnetuimpia biisejä ovat muun muassa Kyläbaari ja Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo.
Kyseessä on viimeinen kerta, kun Pate Mustajärvi esiintyy Popedan solistina.
Who is Erin Carter? -trillerisarjaa tähdittävät muun muassa Evin Ahmad, Sean Teale sekä Denise Gough.
Suomessa elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa.
Almanakkaan pääsee myös 27 uutta suomenruotsalaista nimeä.
Prinsessa Victoria ja Daniel vierailevat Loviisassa 21. syyskuuta.
Sonni menehtyi 68-vuotiaana.
Vuonna 2020 alkanutta historiallista draamakomediasarjaa on tehty kolmen tuotantokauden verran.
Kaikki muistutusviestit eivät ole aitoja, muistuttaa Verohallinto.
Elokuvan on ohjannut J-P Valkeapää.