Etsi
Friedman kapuaa lavalle Tokiossa.
Tatumilla on sanojensa mukaan tapana panikoida tavatessaan uusia ihmisiä.
Super Bowlin mainoskatkon mainokset ovat suurten budjettien toteutuksia, joissa nähdään viihdemaailman tunnistettavimpia kasvoja ja ikonisimpia hetkiä.
Brand avioitui kumppaninsa kanssa vuonna 2020. Pitkään yhtä pitänyt pariskunta ei ole kuitenkaan halunnut tuoda suhdettaan julkisuuteen.
Kaarle Kustaan leikkaus tapahtuu 20. helmikuuta.
Rihanna paljasti yllätysuutisen Super Bowlin väliaikaesityksessään.
Cristal Snow pohtii, että hänet on "kirottu" viettämään ystävänpäivät yksin.
Kuulostaa rakkaudelta on Suomen ensimmäinen rakkausreality, jossa vain äänellä on merkitystä. Hae mukaan, hakuaika on helmikuun loppuun asti.
Litmanen näyttelee elokuvassa pizzalähettiä ja nyt yhdestä miehen tähdittämästä kohtauksesta on julkaistu video.
Näyttelijä on nyt kahden lapsen äiti.