Tämä kuva oli liian seksikäs lukion vuosikirjaan – koulu sensuroi!

12.01.2012 19:04 -

Coloradolainen lukiotyttö Sidney Spies ei saa kuvaansa koulunsa vuosikirjaan, sillä niin koulun johto kuin oppilaat pitävät sitä aivan liian seksikkäänä.

Toisin kuin muut oppilaat, Spies ei osallistunut lukion järjestämään valokuvaukseen vaan meni ammattilaisen kuvattavaksi. Kuva, jonka neito katsoi parhaiten kuvaavan persoonallisuuttaan ei kuitenkaan kelvannut vuosikirjakomitealle. Myös koulun johdon mielestä kuva oli sopimaton vuosikirjaan, sillä se rikkoi koulun pukeutumissääntöjä. Juuri kahdeksantoista vuotta täyttänyt nuori nainen poseeraa kuvassa pienessä hameessa yläosanaan vain ohut huivi.

Spies pelkää, ettei hänen kuvaansa julkaista vuosikirjassa ja on harkinnut jopa oikeustoimia. Coloradon opiskelijalehtien oikeuskeskuksen asianajaja Adam Goldstein kertoi Above the Law -nettisivustolle tytön vaatimuksien olevan vakavasti otettavia. Lain mukaan opiskelijajulkaisua ei saa etukäteen sensuroida, sillä opiskelijalla on vapaus ilmaista ja julkaista oma näkemyksensä. Asianajajan mielestä on itsestään selvää, että laki ajaa koulun omien pukeutumissääntöjen edelle.

Myös muut opiskelijat ovat närkästyneet Spiesin kuvasta. Vuosikirjakomitean mukaan tyttö voi halutessaan julkaista kuvan takakannen maksullisten ilmoitusten joukossa.

Lähteet: HLN, abovethelaw.com

Kilpailut

Uusimmat