Kaksi suomalaistyttöä lähellä Playboy-unelmaa - kohtalo ratkeaa helmikuussa

26.01.2012 20:30 - Mikko Räsänen

Voice kertoi taannoin suomalaisen Babes Dj's -kaksikon USA:n matkasta, jonka aikana he tapasivat Playboyn edustajia. Tapaamisella

Babe's Dj's -kaksikon Suvi Pitkänen ja Nina Hämäläinen kävivät joulukuussa USA:ssa tapaamassa keikkamyyjiä, managereja ja mahdollisia tulevia yhteistyökumppaneita. Yksi kiinnostavimmista tapaamista oli USA:n Playboyn edustajien kohtaaminen. USA:n Playboy oli kiinnostunut Suvista ja Ninasta sen jälkeen, kun kaksikko poseerasi Viron Playboyn kannessa.

USA:n matkalla tapaamisen yhteydessä otettiin muutamia testikuvia. Ilmeisesti ne onnistuivat nappiin, sillä nyt legendaarinen lehti on esittänyt dj-kaksikolle kutsun saapua virallisiin testikuvauksiin.

Jos helmikuussa järjestettävät kuvaukset onnistuvat, pääsevät Suvi ja Nina USA:n Playboyn sivuille. On myös mahdollista, että vain toinen heistä valitaan. Kumpikin aikoo kuitenkin yrittää kaikkensa, sillä jo seuraavien testikuvausten puitteet ovat komeat.

- Matkustamme Dallasiin, missä kuvaamme upeassa luksus-talossa, jota käytetään paljon Playboyn kuvauksiin. Lisäksi tulemme kuvaamaan ulkona ja jollakin urheilustadionilla.

Aikaa kuvausmatkaan on vielä muutama viikko. Suvi ja Nina aikovat tehdä kaikkensa ollakseen parhaassa mahdollisessa kunnossa kuvauspäivinä, sillä USA:n Playboyn malliksi pääseminen on molempien haave.

- Olemme treenanneet ja käyneet Hypoxi-vartalohoidoissa. Tälläistä tilaisuutta ei monille anneta, nyt siis peukut ja varpaat ristiin, että kuvat julkaistaan vielä tämän kesän aikana, Nina toivoo.

Kilpailut

Uusimmat