Voiko paljastavampia pikkuhousuja ollakaan? Miss Peppu -kisaaja hämmästyttää seksikkäissä kuvissa
Vaikka voittoa Eliana Amaralille ei peppumissikisoissa siunaantunutkaan, on hän ollut huomion keskipisteenä voittajaa enemmän - eikä syyttä.
Brasilialainen kurvikaunotar Eliana Amaral jakoi faneilleen esimakua tulevista alusvaatekuvistaan. Nainen poseeraa pian ilmestyvässä, miehille suunnatussa Sexy-lehdessä paljastaen parhaat puolensa.
Amaralin ympärysmitaltaan 109 senttinen takamus herätti huomiota ennen Miss Peppu Brasilia -kisojen finaalia, sillä naisen avuja ei oltu uskoa aidoiksi. 26-vuotias mallikaunotar joutuikin todistamaan takapuolensa aitouden röntgenkuvilla.
Kilpailut
Uusimmat
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Liikenneturvan seuranta paljasti huolestuttavan piirteen suomalaisten vilkun käytöstä
Iltalehden tiedot: Eduskunnassa kuollut oli kansanedustaja, joka teki itsemurhan
Tänä vuonna kuollut huolettava määrä avustustyöntekijöitä maailmalla - luku uhkaa nousta ennätykselliseksi
Yle: Henkilö kuollut Eduskuntatalossa - paikalla poliisi, ensihoito ja pelastusviranomainen
Näytä lisää