Kuva: Ubisoft

Lyhyt ja kauhistuttava kokemus - Arvostelussa Transference (PS4 VR)

03.12.2018 17:45 - Henri Laukka - Luettu 146 kertaa

Mitä saadaan kun Ubisoft ja maailmankuulu televisiotähti Elijah Wood lyövät päänsä yhteen ja tuottavat psykologisella kauhulla leikittelevän videopelin?

Mystinen on lievin sana, jolla Transferencea voi kuvailla. Tarinaa ei avata alussa juuri lainkaan, vaan pelin eräänlaisena antagonistina toimivan Professori Raymondin lyhyen monologin jälkeen pelaaja nakataan mitään selittämättä kadulle ja pelin syövereihin. Onneksi Transferencen oppimiskäyrä on varsin lyhyt ja pelin helppotoimintoisen mekaniikan oppii nopeasti. Lyhyesti sanottuna pelaajan tehtävänä on ratkaista toisinaan visaisiakin pulmia, tarkastella esineitä ja tutkia pelin maailmana toimivaa asuinrakennusta.

Pelin tarina ei ole loppujen lopuksi mitenkään erikoinen. Lyhyesti sanottuna pelissä täytyy selvittää, että mihin Raymond perheineen on kadonnut. Varsinainen tarinan avaaminen tapahtuu perinteisemmän tarinankerronnan sijaan pelistä löytyvien esineiden ja lyhyiden videomonologien muodossa. Tämän vuoksi peli vaatii verkkaisempaa lähestymistapaa, joten loppua kohti mysteeri saattaa jäädä vähemmän tarkkaavaiselta pelaajalta selvittämättä. Tarinankerronta ei toki ole huonosti tehtyä, mutta peliä kannattaa kuitenkin lähteä pelaamaan rauhassa ja tarinavetoisuus mielessä pitäen.

(kuva: Ubisoft)

Yksi Transferencen myyntivalteista on ehdottomasti se, että peli on tuotettu virtuaalirealiteetti mielessä. SpectreVisionin ja Ubisoft Montrealin Transference tekeekin parhaansa sen eteen, ettei pelaaja enää koskaan pukisi VR-laseja ylleen, ja pelaisi peliä niiden välityksellä. Syy siihen ei missään nimessä ole huono toteutus, vaan se, että peli on ainakin aluksi aivan järkyttävän pelottava. Jo ensimmäisen kerran mustanpuhuvan ja punasilmäisen mörön kanssa kasvokkain tavatessa piti pitää paussi ja tasata sydämen sykettä. Yhtä voimakkaita fiiliksiä ei herännyt ilman VR-laseja pelatessa, joten VR-lasit ovat tätä peliä varten lähes välttämätön hankinta.

Siitä päästäänkin pelin kompastuskivien pariin. Ensinnäkin siinä missä VR-laseilla pelatessa tunnelma on taattu, niin “perusversiona” peli ei onnistu luomaan samanlaisia tuntemuksia pelaajan pääkoppaan. Mustan mörön hökkäykset eivät vain onnistu säväyttämään samalla tavalla ilman VR-lasien mahdollistamaa immersiota. Pelkästään tätä peliä silmällä pitäen VR-pakettia silti tuskin kannattaa hankkia, sillä Transference on valitettavan lyhyt kokemus. Sen kummemmin sompailematta ja puzzleihin kompastelematta kokemus oli kohdallani parin tunnin luokkaa. Kahdenkymmenenviiden euron pelille kesto on varsin lyhyt. Kaiken lisäksi pelin kauhu ei kanna loppuun asti, sillä pelissä ei pysty kuolemaan, vaan vaanivan hirviön hyökkäykset ovat täysin käsikirjoitettuja ja juonta eteenpäin kuljettavia.

(kuva: Ubisoft)

Lyhyen kestonsa vuoksi Transference vaikuttaakin enemmän teknologiademolta kuin täysveriseltä peliltä. SpectreVisionin jo E3:ssa maalailema lupaus elokuvamateriaalin saumattomasta yhdistämisestä videopelimaailmaan toteutuu mallikkaasti, mutta paljon hypetetty tekniikka ei toisaalta myöskään tarjoa mitään mitä esimerkiksi Remedyn Alan Wake ei olisi tehnyt jo vuosia sitten. Mitään uutta ja erikoista peli ei siis loppujen lopuksi hypestä huolimatta onnistu tarjoamaan. Pikkupeliksi Transference on varsin kelpo tekele, mutta sillä ei ole juurikaan uudelleenpeluuarvoa.

Lue myös: Tylsääkin tylsempi autiomaa – Arvostelussa: Fallout 76 (PC)

Lue myös: Täydellinen lännenpeli – Arvostelussa: Red Dead Redemption 2 (PS4)

Arvostele artikkeli

Suosittelemme

Uusimmat