Kuva: Shutterstock

Nyyti joutui lapsena rankan hyväksikäytön uhriksi: "Palkaksi hän sai raiskata minut"

14.08.2019 15:45 - Milena Raappana

Sisältövaroitus: Artikkeli sisältää lapsen hyväksikäyttöön liittyvää materiaalia, joka ei sovellu herkimmille. Artikkelissa on myös hyväksikäytön uhrin itse tekemiä kuvituksia järkyttävistä tapahtumista.

Nyyti oli kolmevuotias, kun hän kävi yksin kaupassa valtatien toisella puolella, raahasi painavia kauppakasseja kotiin ja teki kaksi vuotta nuoremmalle pikkuveljelleen ruokaa. Koko lapsuutensa ajan hän on kokenut kaltoikohtelua, nähnyt nälkää ja elänyt väkivallan ympäröimänä. 

- Olin kiltti ja kuuliainen lapsi. Kaikki sanoivat, että olin hymyilevä ja helposti lähestyttävä. Mutta se kaikki on ollut kulissia.Varmasti on ollut hetkiä, kun olen oikeasti ollut onnellinen, mutta paljon on ollut hetkiä, kun on pitänyt vain näyttää siltä, Nyyti, jonka nimi on muutettu tilanteen arkaluontoisuuden vuoksi, kertoo Selviytyjät - Tarinoita elämästä -podcastin juontaja ja toimittaja Teemu "Pastori" Potapoffille.

Lopulta Nyyti ja hänen pikkuveljensä otettiin huostaan ja he muuttivat asumaan Lapsikylään. Hänen kuvailemansa Lapsikylä-äiti ei antanut pienelle tytölle tukea ja huolenpitoa, mitä kuitenkin Nyytin pikkuveli sai. 

(kuva: Nyytin kuvituksia)

"Hän silitti hiuksiani ja sanoi haluavansa letittää ne"

Kun Nyyti oli 11-12-vuotias Lapsikylään tuli uusi miespuolinen työntekijä, jonka uhriksi hän joutui. Hän ei muista tarkalleen tapahtumien kulkua, sillä hän on vasta kuusi vuotta sitten alkanut muistaa kokemiaan kauheuksia. Valitettavasti kaksi kuukautta liian myöhään, sillä miehen rikokset ehtivät vanhentua. 

- Luulen, että hän on tehnyt tätä aikaisemminkin. Minun kohdallani hänen piti auttaa läksyissä ja vähitellen lähestynyt ja venyttänyt rajaa. Esimerkiksi kun olen tehnyt läksyjä, hän on saattanut kurottaa selän takaa hönkimään korvaani ja katsonut, miten reagoin, Nyyti kuvailee. 

Hän sanoo, ettei koskaan osannut reagoida tilanteeseen, sillä hänet oli kasvatettu pelolla ja ilman turvallisia aikuisia, joille kertoa ahdistavista kokemuksista. Työntekijä venytti rajaa pikku hiljaa ja nuori tyttö ajatteli, että asiassa on jotain todella epämiellyttävää, mutta ei osannut sanallistaa tunteitaan.

- Muistan sen päivän, kun hän silitti hiuksiani ja sanoi haluavansa letittää ne. Minua ällötti se todella paljon ja yritin keksiä siihen jonkun tekosyyn. Sanoin, että hiukseni ovat aina niin rasvaiset. Sitten hän sanoi, ettei se haittaa. Tavallaan tiesin jo silloin, ettei minulla ole mitään saumaa päästä tilanteista pois, Nyyti huoahtaa surullisena. 

(kuva: Nyytin kuvituksia)

Seuraavana yönä mies raiskasi Nyytin ensimmäisen kerran. Hän oli herättänyt tytön keskellä yötä ja vei omaan huoneeseensa. 

- Mies sanoi, että hänellä on Lapsikylä-äitini lupa katsoa, onko minussa kaikki kunnossa. Tiesin, ettei hän ole saanut mitään lupaa. Mutta mitä sinä oikein voit siinä tilanteessa, kun olet yksin siinä talossa ainoan aikuisen kanssa, joka tekee sinulle pahaa. 

Nyyti ei muista mitään ajatuksia raiskauksen jälkeen ja hän myös menetti tajuntansa. Hän havahtui miehen läpsytellessä kasvoille. 

- Sellaista tapahtuu eikä kerrota Lapsikylä-äidillesi, jotta se ei suuttuisi. Ja että en olisi näin tehnyt, jos en olisi huomannut, että haluat. Mä annan anteeksi, Nyyti kertoo miehen sanoneen hänelle. 

"Se kestää mitä vaan"

Jossain kohtaa hyväksikäyttö siirtyi miehen kotiin, jossa tapahtumat menivät entistäkin pahemmaksi. Mies alkoi myydä Nyytiä muille miehillä. Nyyti muistelee esimerkiksi yhtä kertaa, jolloin ohjaaja jätti kolme miestä raiskaamaan häntä.

- Muistan vaan, kun tuijotin suljettua ovea ja ajattelin, että tänne hän vain jätti minut yksin. Vaikka eihän hänestä mitään turvaa olisi ollut, mutta hän oli se ainoa tuttu ihminen. Täysin vieraita ihmisiä etkä voi yhtään tietää, mitä tulee tapahtumaan. 

Nyytiä huumattiin raiskauksien ajaksi ja myös liittyen raskauden keskeytykseen. Abortti hänelle tehtiin 13-vuotiaana ohjaajan tuttavapiirin lääkärin toimesta. 

(kuva: Nyytin kuvituksia)

- Lääkäri kävi päätekijän kotona konsultoimassa ja palkaksi hän sai raiskata. Laiton abortti tehtiin jossain muualla, mutta minulla ei ole siitä muistikuvia, sillä sain lääkkeitä, Nyyti kertoo. 

"Se kestää mitä vaan" -lause on jäänyt vahvasti Nyytin mieleen, sillä sitä lausetta mies käytti kuvailemaan nuorta tyttöä kauppaamilleen miehille. 

- Ensimmäisellä kerralla, kun mukana oli muita miehiä, paikalla oli kuvaaja, joka sai palkaksi raiskata minut. Kuvaaja kysyi mieheltä, että mitä sille voi tehdä. Mies vastasi, että se kestää mitä vaan. Ja kun mietin kokonaisuutta, niin olen varmaan sellainen. Siihenhän olen oppinut pienestä pitäen, kun olen ollut veljeni äiti ja suojellut häntä. Koko lapsuuteni kaari on kasvattanut minut siihen kohtaan, että kestän mitä vaan.

Kuuntele koko jakso alta. Tämän ja muut jaksot löydät RadioPlay:n sivuilta. 

Lue myös: Syömishäiriö ja masennus nujersivat Pinjan: "Minulle sanottiin, että en selviä"

Lue myös: Asunnottomuuden kokenut Reijo: "Ei se järjestelmä nosta pulloa huulille"

Lue myös: Illalla Tara peitteli lapsensa uneen, aamulla lapsi oli kuollut: "Sitä tuskaa ei pysty kuvailemaan"

Kilpailut

Uusimmat