Etsi
Potapoff julkaisi lokakuussa kirjan, Faija, jossa suomalaiset isät kertovat tarinansa.
Jalkapallohuliganismi on suomalaista alakulttuuria, jossa esimerkiksi tietyillä vaatemerkeillä voi viestiä muille huligaaneille olevansa halukas tappelemaan.
Yleinen ennakkoluulo on larppiaktiivi Marian mukaan hyvin vanha, eikä ole koskaan pitänyt paikkaansa.
Toimittaja Teemu Potapoff käsittelee edelleenkin sekä itsekseen että terapeutin kanssa asioita, joita hän joutui lapsena kokemaan.
Minnan mukaan hän itse lähti lääkitsemään pahaa oloaan syömällä.
Diana teetti ensimmäisen plastiikkakirurgisen operaationsa 1990-luvun puolivälissä.
Podcastin aiheet ovat ensimmäistäkin kautta rankempia.
RadioPlayn uudessa podcast-sarjassa mennään syviin vesiin kymmenen poliitikon kanssa.
Cityn Aamun Teemu Potapoff koki elämänsä yllätyksen.