Kuva: Shutterstock

Brandon joutui viharikoksen uhriksi vuonna 1993 - miehen kohtalo tuttu myös valkokankaalta

28.03.2021 17:45 - Emmi Moilanen

Brandon Teenan murha on noussut yhdeksi Yhdysvaltojen kuuluisimmista viharikoksista. Brandonin elämästä kertova elokuva Boys don't cry julkaistiin vuonna 1999.

Murha joka tapahtui -podcast käsittelee tämän viikon jaksossa Brandon Teenan tapausta, joka on noussut myös yhdeksi Yhdysvaltojen kuuluisimmista viharikoksista.

Vuonna 1972 Joanne ja Patrick Brandon odottivat toista lastaan, ja vauva saapui maailmaan joulukuussa. Joanne nimesi lapsen Teenaksi, joka on Brandonin dead name. Dead name tarkoittaa transtaustaiselle ihmiselle syntymässä annettua nimeä, joka on poistunut käytöstä. Lukioikäisenä Brandon esitteli itsensä nimellä Billy mutta alkoi sittemmin käyttää Brandonia.

Brandonia kuvailtiin kaikkien kanssa hyvin toimeen tulevaksi, hauskaksi kaveriksi. Brandonin opinnot eivät kuitenkaan sujuneet koulussa ja hän reputti monta kurssia. Vain hetkeä ennen valmistujaispäivää Brandon erotettiin koulusta huonon opintomenestyksensä takia, ja hän alkoi tehdä hanttihommia pitsankuljettajana sekä huoltoasematyöntekijänä. Pätkätyöt eivät kuitenkaan tuoneet leipää pöytään riittävästi ja hän alkoi tehdä sekkiväärennöksiä.

Pikkurikollisuus johti lopulta kiinnijäämiseen ja vuonna 1992 oikeus tuomitsi Brandonin jälleen väärennöksistä. Hänet tuomittiin 18 kuukauden ehdonalaiseen ja oikeus määräsi myös psykologista ohjausta. Ohjaaja oli kuitenkin asenteellinen Brandonia kohtaan, eikä oikein osannut auttaa tätä. Kunnollisen ohjauksen puutteessa Brandon jatkoi väärennösten tekemistä, eikä noudattanut ehdonalaisensa ehtoja. Lopulta hänet etsintäkuulutettiin ja Brandon päätti vaihtaa maisemaa kahden tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan pikkukaupunkiin.

Uudessa ympäristössä Brandon sai aloittaa puhtaalta pöydältä, eikä kukaan aluksi kyseenalaistanut hänen sukupuoli-identiteettiään. Elettiin vuotta 1993 ja Brandon tapasi käydä istumassa paikallisessa karaokebaarissa iltaa, jossa hän tutustui myös 19-vuotiaaseen Lanaan. Tuttavuus syveni rakkaudeksi ja kaksikko alkoi seurustella. Brandon muutti Lanan perheen luokse asumaan ja tutustui myös tyttöystävänsä kaveriporukkaan, johon kuuluivat muun muassa miehet nimeltä Tom ja John.

Joulukuussa 1993 Brandon ajautui jälleen ongelmiin lain kanssa, sillä hän oli lunastanut toisen nimissä olevan sekin. Brandon jäi teostaan kiinni ja joutui vankilaan, jossa hänet sijoitettiin naisten osastolle. Kumppaniaan katsomaan saapunut Lana hämmentyi tästä ja alkoi nähdä Brandonin eri tavalla kuin aiemmin, ja Brandon valehteli olevansa intersukupuolinen.

Lehdessä oli Brandonin vangitsemisesta ilmoitus, jossa hänestä käytettiin tämän vanhaa nimeä. Osa Brandonin läheisistä hermoistui, sillä tämä oli salannut asioita itsestään ja myös Lanan perhe heitti miehen ulos kotoaan. Yösijan Brandon sai Tomin ja tämän vaimon luota, vaikka myös Tom suhtautui Brandoniin epäilevästi.

Pari päivää myöhemmin Tom ja John päättivät pitää juhlat, ja illan edetessä tunnelma muuttui painostavaksi. Kaksikko uhkaili Brandonia ja lopulta tilanne kärjistyi väkivaltaiseksi. Miehet raahasivat Brandonin vessaan, jossa myös repivät tämän alavartalon paljaaksi. Myöhemmin yöllä Tom ja John hyökkäsivät jälleen Brandonin kimppuun, raahasivat hänet autoon ja pakottivat vuorotellen seksuaalisiin tekoihin. Kolmikko palasi Tomin talolle, josta Brandon pakeni kylpyhuoneen ikkunan kautta pahoinpideltynä ja märissä vaatteissa pakkaseen Lanan luokse. Brandon vietiin ensiapuun, ja ensiavussa otettiin myös näytteitä tulevaa rikosilmoitusta varten.

Poliisi puhutti Tomia ja Johnia, mutta ei ottanut heitä kiinni. Uudenvuoden aattona kaksikko saapui talolle, jossa Brandon yöpyi. Tom ja John olivat pakanneet mukaansa vaihtovaatteet, köyden, veitsen, kirveen ja aseen, tarkoituksenaan teloittaa Brandon. He löysivät Brandonin sängyn alta piilosta vilttiin kääriytyneenä ja surmasivat hänet. Miehet tappoivat myös kaksi muuta talossa ollutta henkilöä, jotta todistajia ei jäisi.

Tom tuomittiin teosta kolmeen elinkautiseen ja John sai kuolemantuomion. Brandonin kohtalo vavahdutti ihmisiä ympäri maailman ja murha on yksi Yhdysvaltojen kuuluisimmista viharikoksista. Brandonin elämästä on tehty myös elokuva Boys don’t cry ja dokumentti The Brandon Teena Story.

Kuuntele Murha joka tapahtui -podcastin tämän viikon jakso kokonaisuudessaan täältä.

Lue myös: Pakkomielteinen ihailija seurasi Marya lähes 15 vuotta - mies toteutti lopulta karun suunnitelmansa

Lue myös: Vuonna 1984 Yhdysvalloissa tapahtui raaka joukkomurha - tekijä yritti aiemmin hakea itselleen apua

Lue myös: Jacqueline joutui 14-vuotiaan poikansa murhaamaksi vuonna 2011 - tapaus täynnä karuja yksityiskohtia

Voice.fi ja PodPlay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat