Kuva: Shutterstock

Jacqueline joutui 14-vuotiaan poikansa murhaamaksi vuonna 2011 - tapaus täynnä karuja yksityiskohtia

12.12.2020 18:15 - Emmi Moilanen

Murha joka tapahtui -podcastin uusimmassa jaksossa kerrataan tapahtumia, jotka johtivat lopulta tulipaloon ja Jacquelinen raakaan surmaan.

Murha joka tapahtui -podcastin uusin jakso käsittelee Jacqueline Bartlamin tapausta. Jacqueline eli Nottinghamin kaupungissa Englannissa ja oli äiti kahdelle pojalle, Danielille sekä kahdeksan vuotta nuoremmalle Dominicille. Jaqueline erosi lastensa isästä vuonna 2007, jolloin nainen ajautui myös taloudellisiin haasteisiin. Äiti ja pojat muuttivat pienempään asuntoon, ja veljeksistä vanhempi, Daniel, joutui vaihtamaan kouluaan yksityisestä julkiseen oppilaitokseen.

Daniel joutui uudessa koulussaan kiusatuksi ja poika oireili myös vanhempiensa eroa. Danielin kiukku kasvoi entisestään, kun vuonna 2008 Jacqueline esitteli lapsilleen uuden miesystävänsä, Simonin.

Daniel kulutti vapaa-ajallaan väkivaltaisia videopelejä sekä kauhuelokuva. Lisäksi poika oli huomattavan innostunut saippuaoopperoista ja alkoi kirjoittaa myös omia tarinoita, sekä haaveili urasta näiden ohjelmien parissa. Danielin tekstit käsittelivät usein lasten välisiä tappeluja, jossa kuvattiin puukotusta tai käynnissä oli jokin muu väkivaltainen tilanne.

Seurustelevat Jacqueline ja Simon eivät päässeet muutamaan yhteen, sillä Daniel hankaloitti pariskunnan suunnitelmia – kaksikon löytämät asunnot eivät nimittäin kelvanneet pojalle. Pääsiäisenä vuonna 2011 Jacqueline ja Daniel riitelivät lenkkareista ja kiivas sananvaihto kaikui myös naapuriin. Myöhemmin samana yönä koko naapurusto havahtui hereille, sillä Jacquelinen talo paloi. Daniel, pikkuveli Dominic ja perheen koira selviytyivät ulos asunnosta, mutta Jacqueline menehtyi tulipalossa. Kun miesystävä Simon kuuli Jacquelinen kotikadulla tapahtuneesta palosta, mies arvasi heti, mistä asunnosta on kyse ja aavisti myös sen, että Daniel liittyisi tapahtumiin jollakin tapaa.

Kuolemansyyntutkinta paljasti, ettei Jacqueline kuollut tulipalossa, vaan häntä oli jo aiemmin lyöty päähän ja kasvoihin niin, että ne olivat murskautuneet. Paikalta löytyi kaksi vasaraa ja ruumiista pystyttiin erottelemaan ainakin seitsemän voimakasta iskua, joihin nainen oli menehtynyt. Palon alkamiskohta puolestaan paikannettiin ruumiin viereen.

Tuore podcast-jakso kertaa tutkinnan vaiheita ja sitä, kuinka Danielin tietokoneelta löytyi käsikirjoitus, joka mukaili hänen ihailemansa saippuasarjan kohtausta; omassa tekstissään Daniel murhasi vasaralla oman äitinsä. Daniel oli luottanut siihen, ettei lasta epäiltäisi oman vanhempansa tappamisesta. Tutkinnan ja kuulusteluiden edetessä poika lopulta murtui ja myönsi tekonsa. Daniel oli vasta 14-vuotias ja hänen ensimmäinen rikoksensa oli oman äitinsä raaka murha, jota oli suunnitellut jo pidemmän aikaa.

Voit kuunnella Murha joka tapahtui -podcastin tuoreen jakson täältä.

Lue myös: Vuonna 1984 Yhdysvalloissa tapahtui raaka joukkomurha - tekijä yritti aiemmin hakea itselleen apua

Lue myös: Suzanne joutui julman murhan kohteeksi vuonna 1992 - tytön kohtalo sai kuulustelijatkin kyyneliin

Lue myös: Kohuttu seksikultti ehti toimia 20 vuotta - millainen oli ryhmä, johon kuului myös Hollywood-tähtiä?

Voice.fi ja PodPlay ovat osa BauerMediaa.

Kilpailut

Uusimmat