Kuva: AOP

Aku Hirviniemen suuri unelma toteutui hänestä liian helposti: 'Onhan se vähän vinksahtaneesti vaikuttanut käsitykseen itsestäni'

17.08.2021 14:45 - Henna Koste

Suosikkinäyttelijä Aku Hirviniemi pääsi Teatterikorkeakouluun ensiyrittämällä 18-vuotiaana. Näin kävi, vaikka kaikki olivat kuvailleet sen olevan mahdotonta.

Näyttelijä Aku Hirviniemi tunnetaan lukuisista rooleistaan. Koko kansan tuntemaksi näyttelijä tuli Putous-sarjan myötä vuonna 2010. Hirviniemi pääsi Teatterikorkeakouluun heti lukion jälkeen ollessaan 18-vuotias. Näyttelijä kertoi tuoreita kuulumisiaan ja muisteli uraansa Satu Kotosen haastattelussa Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa. 

- Se (Teatterikorkeakoulu) oli aina unelmani. Olin teatterin intohimoinen harrastaja. Aina oli sanottu, että sinne on mahdotonta päästä, Hirviniemi sanoo. 

Näyttelijä kuvailee, että koko koulusta tuli myyttinen juttu, koska se esitettiin hänelle silkkana mahdottomuutena. 

- Jotain kuitenkin tapahtui, ja kuulun niihin onnekkaisiin, jotka ovat päässeet ensimmäisellä yrityksellä sisään. Voisin sanoa rehellisesti, että se on ollut aika katastrofaalista, kun sain aika helposti ja tosi nopeasti sen, mistä olin aina haaveillut ja mitä olin halunnut. Onhan se jollain tavalla vähän vinksahtaneesti vaikuttanut käsitykseen itsestäni. Ehkä sitä on tullut luultua itsestään vähän liikoja, Hirviniemi pohtii. 

Näyttelijä on todennut, että ei olisi ollut välttämättä huono juttu, jos hän olisi joutunut hakemaan Teatterikorkeakouluun useamman kerran. 

- Olisi tehnyt tosi hyvää, että olisin vähän joutunut ponnistelemaan sen asian suhteen, hän sanoo nyt. 

Hirviniemi arvelee, että  professori Vesa Vierikolla oli iso rooli siinä, että hän pääsi opiskelemaan kouluun niin nuorena. Kuuntele koko Hirviniemen haastattelu täältä

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Aku Hirviniemi jekutti Sonja-rakastaan hauskalla tehtävällä - olisitko itse mennyt lankaan?

Kilpailut

Uusimmat