Kuva: Janita Mutanen

Haaveiletko osallistumisesta rakkausrealityyn? Tuottaja kertoo, mitä hakijoilta odotetaan

11.02.2023 08:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Sergey Hilman ja Sauli Koskinen haastattelevat Bachelor Suomi -ohjelman tuottajana tunnettua Tuire Lindströmiä selvittääkseen, millaisia ominaisuuksia rakkausrealityn osallistujilta toivotaan.

Rakkausrealityt ovat tulleet jäädäkseen osaksi ohjelmatarjontaa. Yksi ensimmäisistä rakkausrealityistä on yhdysvaltalainen The Bachelor-ohjelma, joka nähtiin ensimmäisen kerran televisiossa jo vuonna 2002, eli yli kaksi vuosikymmentä sitten. Formaattia on tämän jälkeen toistettu lukuisissa maissa, mukaan lukien myös Suomessa.

Mutta voiko rakkautta löytää televisio-ohjelman kautta?

- Uskon, että rakkausreality on tässä vaiheessa sellainen uusi ruokakauppojen hyllyväli tai vaikka Tinder, muun muassa Bachelor Suomi -ohjelman tuottajana toimiva Tuire Lindström pohtii The Real Guys -podcastin haastattelussa.

Podcastin juontajina toimivat tosi-tv-ohjelmista tutuksi tulleet Sergey Hilman ja Sauli Koskinen. Hilman on osallistunut muun muassa vuonna 2022 esitettyyn Marco Björs - rakkauden seikkailu -realityyn. Koskinen nousi vuonna 2007 julkisuuteen voitettuaan Big Brother -kilpailun.

Lindströmin mukaan realityohjelmien hyvä puoli on se, että tuotantotiimi tekee ennakkovalinnan rakkaudenhakijan puolesta.

- Kartoitamme, onko henkilö valmis rakkauteen tai ylipäätään avoin kohtaamaan toisen ihmisen, Lindström jatkaa.

Mikäli mielii mukaan rakkausrealityyn etsimään kumppania, on Lindströmin mukaan oltava valmis ihastumaan tai jopa rakastumaan.

- Se kuulostaa todella kliseiseltä, mutta se on se tärkein, tuottaja toteaa.

Lindström muistuttaa haastattelussa, että kuvaukset etenevät hitaasti.

- Käytössä oleva aika tulee käyttää hyvin. Kukaan ei tee puolestasi ratkaisuja, vaan me tekijät odotamme, että esiintyjä itse on aktiivinen toimija.

Lindströmin mukaan julkisuuteen astuminen saattaa tuoda mukanaan epätoivottuja lieveilmiöitä, kuten negatiivista kommentointia. Hän kuitenkin kehottaa jättämään lukematta itsestään kirjoitettuja kommentteja. Hän myös muistuttaa, että pääasiassa ohjelmaan osallistuneet henkilöt saavat positiivista palautetta.

Rakkausrealityyn osallistuminen vaatii siis avointa mieltä, aktiivisuutta sekä kärsivällisyyttä.

- Tässä ei voi ghostata, se hyvä puoli tässä on, Lindström summaa.

Kuuntele koko jakso alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Sauli Koskinen ja Sergey Hilman paljastavat, miksi lähtivät mukaan tosi-tv-ohjelmiin

Lue myös: Sauli Koskinen muistelee Los Angelesin levottomuuksia - joutui ryöstön uhriksi

Lue myös: Sauli Koskinen ottaa kantaa Hengaillaan-kohuun - 'Kaikkia ei voi miellyttää'

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat