Kuva: Fotolia

Tutkimus: Rakastuminen sekoittaa pään yhtä pahasti kuin kokaiini!

01.06.2017 12:15 - Senni Loikala

Rakastuminen voi todella saada pään pyörälle, vahvistaa tuore amerikkalainen tutkimus.

Rakastuminen aktivoi samoja aivosoluja kuin useiden huumeiden, kuten kokaiinin, käyttäminen, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä ja siitä uutisoi Daily Mail.

Amerikkalaisen Emoryn yliopiston tutkijat perustavat tutkimustuloksensa testeihin, joissa he käyttivät jyrsijöitä. Tutkimuksessa käytetyn myyrälajin edustajat elävät elämänsä monogaamisissa eli yksiavioisissa suhteissa, kuten valtaosa ihmisistä.  

Tutkijat seurasivat muutoksia naarasmyyrien aivojen aktiivisuudessa, kun naaraat laitettiin kuudeksi tunniksi koirasmyyrien seuraan. Naaraiden aivosolut aktivoituivat nopeasti sen jälkeen, kun naaraat ja koiraat viettivät aikaansa toistensa lähellä ja parittelivat.

Myyrät osoittivat myös suurempaa kiinnostusta valitsemiinsa kumppaneihin myös seuraavana päivänä, vaikka niillä olisi ollut mahdollisuus viettää aikaansa myös muiden vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa.

Lue myös: Ida, 20: "Annoin pettämisen anteeksi - mutta en tekisi sitä enää toiste" 

Lue myös: Aarne, 26: "Olen kumppanilleni velkaa enemmän kuin pystyn ikinä maksamaan takaisin"

Lue myös: Petra, 43: "Joskus ihmiset pelkäävät yksinoloa niin, että takertuvat ensimmäiseen vastaantulijaan"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat