Miten löydät klitoriksen? 5 yleistä harhaluuloa seksistä, jotka todellisuudessa ovat täysin vääriä

Seksiin liittyy paljon uskomuksia, jotka voivat turhaan rajoittaa seksielämää.

Julkaistu:

Yhteinen ajatus lähes jokaisella seksuaaliterapeutilla on se, että tieto ei todella lisää tuskaa, vaan päinvastoin. Mitä enemmän tiedämme seksistä, sitä parempia myös olemme siinä. Silti moni on kuullut erilaisia seksiin liittyviä uskomuksia, jotka ovat valitettavan tiukassa mielissämme.

Alla yleiset harhaluulot liittyen seksiin, joista kannattaa pyristellä eroon:

Masturbaatio on haitaksi parisuhteelle

Masturbaatio on erittäin tärkeää, etenkin jos suhteessa elävä nainen kärsii haluttomuudesta. Masturbaation avulla oppii itse mitkä asiat tuottavat nautintoa ja siten ne voi myös opettaa kumppanilleen. Itsetyydytykseen liittyy monella silti häpeää, täysin turhaan.

Kaikki naiset voivat (ja tulisi) saada orgasmin seksin aikana

Tutkimuksissa on todettu, että alle kolmasosa naisista voi luottaa saavansa orgasmin yhdynnässä. Oletus, että naisen tulisi saada orgasmi yhdynnässä aiheuttaa usein häpeää ja turhautumista kummallekin suhteessa. Suurin osa naisista tarvitseekin klitoriksen hyväilyä saavuttaakseen orgasmin eivätkä siltikään kaikki saa orgasmia yhdynnän aikana. Silloin nautinnon voi saavuttaa vaikkapa suuseksin avulla, sormin tai vibraattorilla.

Klitoris on pieni ja vaikea löytää

Monelle miehelle ja naiselle on yllätys, että näkyvä osa klitorista on vain jäävuoren huippu. Klitoris jatkuu sivuille kummallakin puolella. Siksi klitoriksen hyväilyä ei kannata jättää vain pieneen, näkyvään kohtaan. Monesta naisesta myös klitoriksen herkimmän näkyvän osan suora stimulointi voi tuntua liian intensiiviseltä ja jopa kivuliaalta.

Kahden toisiaan rakastavan ihmisen välinen seksi on hellää

Kun suhteessa vallitsee luottamus ja kunnioitus, seksi on erinomainen keino kokeilla uusia ja erilaisia asioita, kunhan molemmat ovat siihen halukkaita. Sängyssä voikin olla täysin erilaiset rakkauden säännöt kuin makuuhuoneen ulkopuolella ja seksin ei missään nimessä tarvitse olla kilttiä ja hellää. Uskaltakaa pukea sanoiksi fantasianne.

Hyvä seksi on suhteen tärkein asia

Rakkauden, kunnioituksen ja yhteyden tunteminen kumppaniin ei vaadi täydellistä seksiä tai seksitaitoja. Yllättävän moni kokee, että paremmat seksitaidot parantaisivat suhdetta, mutta näin ei ole. Toki seksuaalinen itsevarmuus on hyväksi suhteelle, mutta se ei päästä helpommalla muiden parisuhteen osa-alueiden hoitamista.

Lue myös: Rakastaa suuseksiä, haluaa dominoida – mitä naisen lempiseksiasento kertoo hänestä?

Lähde: Huffington Post