Kuva: Fotolia

Sana, joka auttaa riidan sovittelussa - ota haltuun omassa suhteessasi

05.06.2017 17:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Anteeksi pyytäminen ei olekaan tehokkainen keino riidan lopettamiseen.

Jokaisessa parisuhteessa on toisinaan riitoja. Niitä syntyy ajankäytöstä, raha-asioista tai vaikkapa lastenhoidosta.

Daily Mail uutisoi sanasta, joka parisuhdeneuvoja, Hal Runkelin mukaan on sana, joka on omiaan lopettamaan riidan kuin riidan, ainakin parisuhteessa.

Hänen mukaansa sana, jota kannattaa viljellä ei olekaan Anna anteeksi, vaan se on Ouch eli vapaasti suomennettuna auts.

Runkelin mukaan kyseinen sana tekee ihmisestä hetkessä haavoittuvamman ja viestii samalla selvästi, että ihminen ei halua jatkaa asian selvittelyä riidan merkeissä.

Runkelin mukaan riidan aikana ihmisillä on tapana laukoa suustaan sanoja, joilla tietää voivansa satuttaa toista. Silloin nostetaan esille toisen heikkouksia ja menneisyyden haamuja. Tärkeää kuitenkin olisi, että ihminen pystyisi vastustamaan kiusausta huutaa takaisin.

Sen sijaan tulisi sanoa edellä mainittu sana, mikä saa kumppanin tajuamaan oman hyökkäystilansa. Tämä taas johtaa rauhoittumiseen.

Tämän lisäksi Runkel kehottaa miettimään kaksi kertaa ennen kuin riidan aikana käyttää lausetta; et koskaan. Kyseinen syyttely on hänen mukaansa nimittäin todella vahingollista suhteelle. Tämän lisäksi on tärkeää olla esittämättä uhria.

Lue myös: 9 riitaa, jotka kuuluvat pitkään parisuhteeseen - kuulostavatko tutuilta?

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat