Kuva: Fotolia

Orgasmi hukassa? 9 kuumaa täsmävinkkiä nautinnon saavuttamiseen yksin tai yhdessä

30.06.2017 22:15 - Emmi Moilanen

Silmien sitominen voi herkistää tuntoaisteja ja helpottaa orgasmin saamista.

On täysin normaalia, että joillekin naisille orgasmin saavuttaminen voi tuntua lähes mahdottomalta tehtävältä – yrittipä sitä kumppanin kanssa yhdessä tai yksinään. Asiantuntijoiden mukaan jopa 70 prosenttia naisista saa harvoin, tai eivät saa koskaan orgasmia pelkän yhdynnän avulla.

Cosmopolitan listasi yksinkertaiset vinkit paremman orgasmin saavuttamiseksi.

1. Päästä irti odotuksista

Luovu pakonomaisesta ajatuksesta, että sänkypuuhien on aina huipennuttava orgasmiin. Seuraavan kerran masturboidessasi aseta ajastin soimaan esimerkiksi 10 minuutin päähän. Kun aika on lopussa, myös sinä lopetat. Ei ole väliä, ehditkö saada orgasmin vai et, pääasia on, että lakkasit huolehtimasta asiasta. Tällä keinolla pystyt aidosti keskittymään siihen, mikä saa sinut syttymään. Kun tunnet oman kehosi, myös orgasmin saaminen helpottuu.

2. Eliminoi häiriötekijät

Kesken kuuman hetken soiva puhelin voi jopa estää orgasmin saamisen. Laita siis puhelin äänettömälle ja sammuta valot. Voit myös kokeilla sitoa itseltäsi silmät, jos haluat keskittyä pelkästään tuntoaistisi tuomiin mielihyvän tunteisiin. 

3. Seikkaile internetissä

Orgasmia ei tarvitse saavuttaa pelkästään omin keinoin, vaan kokeile lukea tai katsella jotakin eroottista. Myös pelkästään tunnelmallinen taustamusiikki voi auttaa sinua virittäytymään sopivaan tunnelmaan.

4. Fantasioi

Myös seksin aikana on sallittua fantasioida. Elä mielessäsi uudestaan menneisyydessä kokemasi kuuma hetki tai fantasioi seksikkäästä lempinäyttelijästäsi. 

5. Ota suihku

Metsästitpä orgasmia yksin tai kumppanin kanssa, suihku voi tuoda mielenkiintoista vaihtelua lemmenpuuhiin. Suihkutellessa ei myöskään tarvitse välittää siitä, että on rehkinyt koko päivän töissä tai saavuit juuri hikisenä kotiin kuntosalilta. Anna suihkun virkistää olosi seksikkääksi.

6. Vaihtakaa vuoroja kumppanisi kanssa

Joskus voi tehdä hyvää yksinkertaisesti lakata ajattelemasta sitä, mitä kumppanisi haluaa. Sopikaa rakkaasi kanssa, että tällä kerralla keskitytte vain siihen, että sinä saavutat nautinnon huipun. Näin voit keskittyä vain itseesi ja siihen, mikä sinusta tuntuu hyvältä. Tämä voi helpottaa myös orgasmin saamista kumppanin kanssa myöhemmin, kun tiedät mitä haluat. Seuraavalla kerralla sinä voit puolestasi pitää huolen siitä, että seksipartnerisi saavuttaa nautinnon huipun.

7. Koskettele itseäsi käsin

Älkää keskittykö vain yhteen asiaan kerrallaan. Useat naiset nimittäin eivät saa orgasmia pelkästään yhdynnän avulla. Ei pidä siis unohtaa klitoriksen stimuloinnin merkitystä. Itsensä kosketteleminen käsin seksin aikana voi tuoda kaipaamaasi lisänautintoa lemmenleikkeihin.

8. Hanki vibraattori

Jos käsipeli ja yhdynnän aiheuttama hankaus ei tuo toivottua lopputulosta, on täysin sallittua kokeilla myös patterilla toimivia apuvälineitä.

9. Kerro hänelle mistä pidät 

Ohjaa kumppanisi käsiä omillasi ja näytä, millaisesta kosketuksesta pidät. Voit myös näyttää vibraattorin avulla, mikä saa sinut syttymään. Osa ihmisistä nimittäin oppii parhaiten katselemalla, eikä pelkästään kuuntelemalla ohjeita siitä, miten tulisi toimia nautinnon takaamiseksi.

Lue myös: Älä teeskentele orgasmia! 5 merkittävää haittavaikutusta

Lue myös: Tutkimus selvitti: Miten monta peräkkäistä orgasmia nainen voi saada?

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat