Kuva: Fotolia

Teetkö parisuhteessa uhrauksia vai kompromisseja? Tunnista suhdetta vahingoittava tapa

19.09.2017 21:45 - Senja Rapila

Jatkuvat parisuhteen eteen tehtävät uhraukset voivat ajaa suhteen kriisiin.

Voit lukea Elite Daily -sivuston listaamat erot kompromissin ja uhrauksen väliltä alapuolelta.

1. Kompromissi on yhteinen; uhraus on vain yksipuolista.

Pelkästään sana kompromissi antaa visuaalisen kuvan kahdesta ihmisestä, jotka näkevät asiat eri perspektiivistä. Parisuhteessa kompromissi tarkoittaakin yleensä sitä, että kahden erilailla ajattelevan ihmisen täytyy keksiä jonkunlainen kompromissi, missä molemmat osapuolet tulevat ajatuksessa tai päätöksessä toisiaan vastaan, ja saavat ainakin osittain haluamansa.

Uhraus tarkoittaa sitä, että vain toinen osapuoli tulee vastaan ja luopuu esimerkiksi omista periaatteistaan.

2. Kompromissilla on tietty päämäärä; uhrauksella ei välttämättä ole.

Kompromissiin päädytään yeleensä silloin, kun kaksi ihmistä yrittävät selättää ongelman keskenään. Oli kyse parisuhteen ongelmasta tai muusta, silloin tavoitteena on yhteinen, sovinnollinen päämäärä.

Uhrauksella voi olla myös päämäärää, mutta usein uhraukset tehdään sillä ajatuksella, että niin pystytään pitämään suhde kokonaisena, ettei suhde rakoile erimielisyyksien takia. Kun vain suhteen toinen osapuoli tekee kompromisseja suhteessa, on suhde ajautumassa karille.

3. Kompromissi ei ole koskaan katkeroittava; uhraus voi olla.

Vaikka kompromissin tekeminen ei välttämättä olisi mieluisaa sinulle, ei se kuitenkaan yleensä katkeroita parisuhteen kumpaakaan osapuolta. Sen vuoksi sitä kutsutaan kompromissiksi, että molemmat tulevat toisiaan vastaan, menettävät jotain, mutta saavat myös pitää jotain omaansa.

Jos kuitenkin suhteessa vain toinen osapuoli joutuu jatkuvasti tehdä uhrauksia, hän voi katkeroitua kumppanilleen ja suhteelle. Kun suhteen eteen on joutunut tekemään useita uhrauksia, se voi helposti johtaa siihen, että uhrauksia tehnyt osapuoli kokee, ettei häntä tai hänen tarpeitaan huomioida.

Jos siis huomaat jossain vaiheessa, että tunnet katkeroituneesi kumppanillesi, voi olla, että olet uhrannut ehkä tajuamattasi arvojasi, periaatteitasi tai muita itsellesi tärkeitä asioita. Tässä tilanteessa asia tulisi ottaa puheeksi kumppanisi kanssa; ehkä saatte selvitettyä keskinäiset ongelmanne puhumalla - ja tehtyä kompromisseja.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Oliko se oikeaa rakkautta ensisilmäyksellä? Selvitä viiden kysymyksen avulla

Lue myös: Mitä ihmiset haluavat suhteessa enemmän kuin seksiä? 5 asiaa

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat