Yhä useammin parisuhteet päättyvät eroon. Syitä on tietenkin monia, mutta erään sosiaalipsykologian professorin, Eli Finkelin mukaan yksi yleisimistä syistä ovat vaatimuksemme.
Hänen mukaansa ihmiset ovat aivan liian idealisteja. Hänen mukaansa ihmiset odottavat romanttisilta suhteiltaan aivan liikaa ja heidän tuliskin opetella alentamaan vaatimuksiaan.
Hänen mukaansa avioliitto on muuttunut hurjasti viimeisten vuosien aikana. Se taas on asettanut monenlaisia odotuksia. Finkelin mukaan pelkkä rakkaus ei enää riitä, vaan ihmiset olettavat, että kumppanin tehtävä on auttaa meitä kasvamaan. Se, että kumppanilla on paineet siitä, että hän saa toisen tuntemaan itsensä päteväksi ja kunnianhimoiseksi, on parisuhteelle raskasta.
Finkel neuvookin viettämään kumppanin kanssa laatuaikaa ja varmistamaan sen, että molemmat ovat suhteen osalta samalla viivalla. Kun molemmat ovat selvillä siitä mitä toinen tahtoo, on suhdetta helpompi viedä eteenpäin.
Tämä neuvo käy järkeen myös erään tuoreen tutkimuksen kanssa. Sen mukaan suhde koettiin epätyydyttäväksi, jos odotukset ja todellisuus eivät kohtaa.
Lue myös: Asiat, jotka onnellinen pariskunta tekee heti aamulla – pätevätkö suhteeseesi?
Lue myös: Oletko löytänyt itsellesi täydellisen kumppanin? 24 varmaa merkkiä
Lähde: Independent