Kuva: Fotolia

3 merkkiä kertovat, että sinun on aika esitellä kumppanisi vanhemmillesi

01.11.2017 20:15 - Senja Rapila

Uuden kumppanin esitteleminen vanhemmille voi tapahtua ensimmäisen kuukauden aikana - tai jossain tapauksessa jopa vuodenkin päästä.

Suhteen alkuvaiheilla voi olla vaikeaa lukea kumppanistaan sitä, milloin hän haluaisi tavata suhteen toisen osapuolen vanhemmat.

Joskus suhteessa edetään niin nopeasti, että vanhemmat esitellään jo ensitreffien jälkeen, mutta joissain suhteissa vanhempien tapaaminen on merkki vakiintuneesta suhteesta, eikä sitä haluta tehdä ennen kuin on varma omista tunteistaan ja suhteen kestävyydestä.

Elite Daily -sivusto on nyt listannut kolme erilaista merkkiä, joista tiedät, että on aika esitellä oma kumppani vanhemmille. Pääset lukemaan merkit alapuolelta:

Hän on esitellyt sinut ystävilleen

Kumppanisi ystävät ovat todennäköisesti hänelle kuin perhettä. Joten jos hän on esitellyt sinut ystävilleen poikaystävänään tai tyttöystävänään, tämä voi olla merkki siitä, että hän on valmis tapaamaan sinun vanhempasi.

Jos kumppanisi esittelee sinut ystävilleen, se kertoo, että hän on ylpeä siitä, että on suhteessa kanssasi. Jos huomaat ettet ole vielä koskaan tavannut kumppanisi ystäviä, ja hän välttelee aiheesta puhumista, voi se olla merkki siitä, että hän piilottelee sinua muilta.

Hän on sitoutunut suhteeseen

Jos hän on uskollinen ja sitoutunut suhteeseen kanssasi, vaikka ette olisikaan vielä sopineet olevanne "tyttö- ja poikaystäviä", on se merkki siitä, että hän on valmis tapaamaan vanhempasi.

Jos siis käytte yhdessä matkoilla, ostatte ruokia jo yhdessä tai muita ostoksia, kertoo se kumppanisi sitoutumisesta suhteeseen.

Hän on esitellyt sinut vanhemmilleen

Jos hän on esitellyt sinut jo omille vanhemmilleen, on se varma merkki siitä, että hän on valmis esittäytymään myös sinun vanhemmillesi. Jos hän nimittäin on esitellyt sinut vanhemmilleen, hän on varma tunteistaan ja siitä, että suhteellanne on tulevaisuus.

Luota vaistoihisi siinä, milloin kumppanisi on mielestäsi valmis tapaamaan vanhempasi. Jos sinusta tuntuu siltä, että vanhempiesi tapaaminen jännittää kumppaniasi ja hänellä on paineita tapaamisesta, kannattaa esittelyä lykätä vielä hetki.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Syyt, jotka saavat ihmiset rakastumaan kumppaneihinsa uudelleen ja uudelleen

Lue myös: Jos kyseessä on tosirakkaus, 3 asiaa eivät muutu suhteessa koskaan - oletko samaa mieltä?

Kilpailut

Uusimmat