Kuva: Shutterstock

Ihmiset paljastavat: Miksi jatkoin suhdetta kumppanin kanssa joka petti minua

28.03.2018 23:15 - Emmi Moilanen

Yhteinen asunto ja kumppanin syvä katumus ovat syitä, jotka ovat saaneet parisuhteen jatkumaan myös syrjähypyn jälkeen.

Tasapainoinen parisuhde rakentuu yleensä luottamukseen, samankaltaisiin arvoihin ja yhteisiin tulevaisuudenhaaveisiin. Joskus kuitenkin rakastavaisten välinen luottamus horjuu ja toinen osapuoli tulee petetyksi. Tämä ei kuitenkaan aina tarkoita automaattisesti eroa.

Insider kokosi yhteen Reddit-käyttäjien kertomuksia siitä, miksi he jatkoivat parisuhdetta kumppanin syrjähypystä huolimatta.

Kumppani tunnusti virheensä heti

“Olimme olleet naimisissa alle vuoden ja se oli vaikein vuosi elämästäni. Mies meni katsomaan matsia hänen ystäviensä kanssa eikä tullut yöksi takaisin kotiin. Hän soitti minulle aamulla ja kertoi mitä oli tapahtunut. Paljon terapiaa, riitoja ja olemme yhä naimisissa 20 vuoden ja kahden lapsen jälkeen. Luulen, koska hän kertoi minulle heti eikä yrittänyt piilotella asiaa, teki selviämisestä paljon helpompaa.”

Asunnon takia eroaminen olisi tullut liian kalliiksi

”Kun olet jumissa tyyppiin, koska jaatte yhteisen vuokrasopimuksen, sitä alkaa ajatella eri tavalla. Ei ollut oikeastaan riittävästi todisteita uskottomuudesta, mutta sisimmässäni tiesin mitä oli meneillään. Minulla ei kirjaimellisesti ollut riittävästi rahaa, jotta olisin voinut erota naisesta.

Kun vihdoin vuokrasopimus antoi periksi ja pääsimme muuttamaan erilleen, annoin suhteellemme muutaman kuukauden aikaa. Erosimme kuitenkin huhtikuussa. Luultavasti se oli pelkästään hyvä asia, sillä nainen ja hänen uusi poikaystävänsä juhlivat ensimmäistä vuosipäiväänsä jo lokakuussa.”

Luulo siitä, että toinen ansaitsee uuden mahdollisuuden

“Annoin hänelle toisen mahdollisuuden, mutta vuotta myöhemmin erosimme. Kaikki se epävarmuus ja negatiivisuus ajaa hitaasti erilleen. En suosittele kenellekään saman kokemuksen läpikäymistä. Olemme kuitenkin kaikesta huolimatta hyviä ystäviä.”

“Annoin miehelle toisen mahdollisuuden, mutta asiat eivät enää olleet ennallaan. Luottamus oli poissa. Yllättävää kyllä, hän alkoi kohdella minua niin, kuin minä olisin ollut se pettänyt osapuoli. Hän oli huolissaan, kun lähdin ulos tyttökavereideni kanssa, tekstaili säännöllisesti, kun vietimme aikaa erillään ja turhautui, jos en vastannut hänelle heti. Hän myös jatkuvasti kyseli miespuolisista ystävistäni. Kuin hänen uskottomuutensa olisi saanut miehen havahtumaan siihen, että myös minä voisin pettää. Varmaan tarpeetonta edes sanoa, mutta erosimme muutamaa vuotta myöhemmin. Toivon, että se olisi tapahtunut jo paljon aiemmin.”

Parisuhde jatkui, koska koko totuus ei ollut vielä selvillä

“Annoin anteeksi, koska hän myönsi uskottomuutensa olleen virhe. Todellakin kadun asiaa nyt. Kerran pettäjä, aina pettäjä, sanotaan. Eron jälkeen sain selville, että neljän vuoden parisuhteen aikana mies petti minua viiden ihmisen (tietääkseni) kanssa. Näihin lukeutuivat muun muassa läheinen ystävä ja perhetuttavani. Mies tiesi, että molemmat tyypeistä tunsivat minut.”

Suhde jatkui, koska kumppani oli katuvainen

”Annoin miehelle anteeksi. Jos hän ei olisi kertonut teostaan, minulla ei olisi ollut aavistustakaan hänen virheestään ja siitä, kuinka palasina hän oli käytöksestään. Tästä on nyt kolme vuotta aikaa ja luottamuksen uudelleen muodostuminen vaatii aikaa. Avointa kommunikaatioita ja aikaa.

Parisuhteemme on suorastaan sensaatiomainen nyt. Olemme olleet yhdessä lähes viisi vuotta, meillä on mahtava koira ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen onnekas saadessani mennä naimisiin hänen kanssaan. On mahdollista toipua pettämisestä. Se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, kommunikaatiota ja tärkeimpänä kaikista; kummankin vahvaa halua selvittää asia.”

Harhaluulo siitä, että asiat ovat selvitettävissä

“Annoin anteeksi (ainakin luulin niin) mutta en voinut unohtaa. Pysyimme yhdessä muutaman vuoden mutta katkeruus kalvoi kumpaakin meistä niin, että lopulta emme voineet sietää toisiamme. Mies oli katkera siitä, etten voinut koskaan uudelleen luottaa häneen täysin. Minä puolestaan näin pelkästään petollisuuden joka kerta, kun katsoin miestä. Päätimme vihdoin erota ja jatkaa omia teitämme. Olemme molemmat nyt onnellisia ja myös lapset hyväksyvät tilanteen.”

Lue myös: Miehet kertovat: Hetki, jolloin tiesin että haluan kosia kumppaniani

Lue myös: Ihmiset paljastavat typerimmät riidanaiheet parisuhteessaan - kuulostaako tutulta?

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat