Kuva: Shutterstock

Miehet paljastavat: Pisin aika, jonka olen ollut harrastamatta seksiä

14.04.2018 22:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi kaukosuhteessa eläminen voi aiheuttaa pitkän "kuivan kauden" petipuuhissa.

Syitä seksittömään ajanjaksoon, niin sanottuun kuivaan kauteen, voi olla useita; sopivan kumppanin puuttuminen, ero tai vaikkapa kaukosuhteessa eläminen voivat aiheuttaa pitkänkin tauon lemmenleikkien harrastamiseen.

Elite Daily -sivusto kokosi yhteen miesten kertomuksia siitä, kuinka kauan heidän pisin kuiva kautensa kesti. Suomensimme parhaimmat tarinat alle.

Seksisuhde katkaisi kuivan kauden

“Pisin kuiva kauteni kesti vähän yli kaksi vuotta ja se loppui siihen, kun löysin tytön, jonka kanssa ryhdyin seksisuhteeseen. Opin myös, ettei koskaan kannata mainita kuivasta kaudestaan, sillä minun kokemukseni mukaan se saa kumppanin kiinnostuksen lopahtamaan.”

”Suunnilleen kahdeksan kuukautta. Millä tavalla sain kuivan kauteni katkeamaan? Lopetin parisuhteen ja ryhdyin seksisuhteeseen.”

Kaukosuhteessa kuiva kausi jatkuu yhä

”Olen kaukosuhteessa ja kuiva kausi on kestänyt nyt kaksi kuukautta. Muutama on vielä edessä ja tästä tulee siis pisin aika, jolloin olen ollut harrastamatta seksiä. Olen investoinut seksileluun ja täytyy sanoa, että se on helpottanut oloa valtavasti."

Pelaamisen lopettaminen auttoi

”Vähän alle puolitoista vuotta. Lopetin WoW:in pelaamisen ja ryhdyin taas juttelemaan ihmisille. Kuiva kauteni päättyi kuusitoista tuntia sen jälkeen, kun olin poistanut pelitunnukseni.”

Kuiva kausi kesti noin vuoden

“Pisin aika… Luultavasti vuosi ja muutamia kuukausia päälle. Rehellisesti sanottuna en edes yrittänyt katkaista seksitöntä putkeani, tilaisuus vain lopulta sattui eteeni.”

”Pitkäkestoisin kuiva kauteni oli noin kymmenen kuukautta, ennen kuin tapasin nykyisen tyttöystäväni yhteisten ystäviemme kautta.”

Lue myös: ”Kierin lattialla ja oksensin” – julkkisnaisten kertomukset pahimmista sydänsuruista koottiin yhteen

Lue myös: Naiset paljastavat: Se hetki, jolloin tiesin avioliittoni olevan ohi

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat