Kuva: Getty

”Kierin lattialla ja oksensin” – julkkisnaisten kertomukset pahimmista sydänsuruista koottiin yhteen

11.01.2018 12:45 - Emmi Moilanen

Näyttelijä Emma Stone oksensi ensimmäisen sydänsurunsa aiheuttaman tunteen takia. Laulaja Katy Perryllä puolestaan kului kaksi viikkoa avioeron sisäistämiseen.

Edes julkisuuden valokeila ei suojele rakkaushuolilta. Siviilielämässään julkisuuden henkilöt saattavat käydä läpi asioita, joista suurella yleisöllä ei ole aavistustakaan.

Women's Health kokosi yhteen julkkisnaisten riipaisevat kertomukset siitä, miltä sydänsurut voivat pahimmillaan tuntua.

(kuva: Getty)

Katy Perry

Laulaja Katy Perry ja näyttelijä Russel Brand erosivat vuonna 2012 vain 14 kuukauden avioliiton jälkeen. Perry kertoo, että hän kamppaili paljon itsensä kanssa eron jälkipuinnin aikana.

- Meni kaksi viikkoa elämästäni, kunnes ymmärsin totuuden avioliitostani. Ajattelin että okei, en voi tuntea näin, tämä on liian intensiivistä juuri nyt, Perry kertoi Marie Clairelle.

Perry totesi myös syöneensä paljon tulisia sipsejä ja juoneensa, eikä aluksi tehnyt juuri muuta.

- On kaksi tapaa käsitellä asia, voit joko hoivata itseäsi tai ryhtyä tuhoisaksi. Olen kokeillut jälkimmäistä, eikä se toiminut minulla. Pitää kaivautua syvälle sisimpäänsä ja hoitaa haavojaan. Näin pääset elämään takaisin kiinni pikkuhiljaa. Itse vaelsin, söin vitamiineja, rukoilin ja vietin aikaa ystävieni kanssa, Perry kuvailee kokemuksiaan.

(kuva: Getty)

Emma Stone

Näyttelijä Emma Stone ei maininnut nimiä kertoessaan Interviewille ensimmäisestä sydänsurustaan, mutta hän kuvaili tilannetta äärimmäisen todentuntuisesti.

- Kierin lattialla ja muistan, kuinka oksensin, Stone kertoi.

- En ole koskaan tuntenut mitään sellaista, se tuntui sisäelimissä saakka. Kuin joku olisi tappanut sinut ja täytyisi vain selviytyä nähdäkseen, mitä seuraavaksi tapahtuu… Se oli hirveää.

(kuva: Getty)

Kim Kardashian

Seurapiirikaunotar Kim Kardashian kohtasi paljon julkista ivaa erotessaan koripalloilija aviomiehestään Kris Humphriesista vain 72 päivän mittaisen liiton jälkeen vuonna 2011. Viihdesivusto E! uutisoi tällöin Kardashianin kirjoittaneen sivuillaan, että nainen koki parhaakseen seurata sydämensä ääntä.

- Tuntui kuin olisin ollut vuoristoradassa, jonka kyydistä en päässyt pois. Samalla kuitenkin tiesin, että poistuminen olisi ollut juuri se, mitä minun olisi pitänyt tehdä, Kardashian kirjoitti.

- Olin kuitenkin keskellä televisiosarjamme kuvauksia enkä oikein tiennyt, kuinka minun olisi pitänyt päättää suhteemme. Enkä halunnut tuottaa suurelle määrälle ihmisiä pettymystä. Avioliitto ei osoittatunutkaan saduksi, jota olin epätoivoisesti toivonut.

(kuva: Getty)

Bella Hadid

Malli Bella Hadid ja muusikko The Weekend ehtivät seurustella vuoden ajan ennen eroamistaan vuonna 2016. Suhteen päättymisen jälkeen Hadid kertoi avoimesti, kuinka vaikeaa aikaa se hänelle oli.

- Se oli ensimmäinen eroni, ja todella julkinen, nainen kommentoi Teen Voguelle.

- Ulkopuolisen silmissä saattoi näyttää siltä, että hallitsin tilanteen hyvin mutta sydämessäsi otat asiat aina raskaasti. Rakkaus satuttaa, mutta siitä täytyy vain selviytyä, Hadid jatkoi.

(kuva: Getty)

Selena Gomez

Laulaja Selena Gomez ja poptähti Justin Bieber ovat olleet on-off suhteessa useiden vuosien ajan ja heidän välejään seurataan mediassa tiiviisti. Gomez kertoi W Magazinen haastattelussa, että eron ja sydänsurujen läpikäyminen julkisuuden valokeilassa on vaikeaa.

- Aluksi en välittänyt lehtijutuista. Omasta näkökulmastani olin 18 vuotias, minulla oli poikaystävä ja näytimme yhdessä söpöltä.

- Sitten sydämeni särkyi ja jutut alkoivat vaivata. Ihmisillä ei ollut aavistustakaan mitä kävin läpi, mutta mihin tahansa meninkin, joka puolella oli miljoona eri versiota asiasta.

Lue myös: Julkkikset, jotka eivät suostu ottamaan kuvia faniensa kanssa

Lue myös: Vaikea ero takana? 10 parasta vinkkiä erosta selvitymiseen

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat