Sanna, 29, tapailee vain varattuja miehiä: "Kukaan ei halua käyttää kondomia!

04.05.2018 17:05 - Mikko Räsänen

Sannan ehdot tälle haastattelulle ovat tiukat. Se pitää tehdä nimettömänä, eikä häntä saa kuvata. Haastattelu pitää tehdä paikassa, jossa sivulliset eivät meitä näe tai kuule, ja hänen pitää saada lukea lopullinen teksti ennen julkaisua varmistuakseen, että toiveita on noudatettu.

Ehtoihin on suostuttu, koska aihe oli niin kiinnostava: 29-vuotias nainen, joka harrastaa vain varattuja miehiä. Tai noin Sannan tuttava oli ystäväänsä kuvaillut. Ystävän kertomus oli saanut Voice.fi:n toimituksen kiinnostumaan aiheesta niin, että tuttavaa pyydettiin välittämään Sannalle haastattelupyyntö.

Haastattelupaikaksi on valittu Helsingin keskustassa Sokoksen talon ylimmässä kerroksessa sijaitseva Loiste-ravintola. Lounasaika on juuri päättynyt, joten ravintola on täysin tyhjä. Sannalle on lähetetty ohjeet, missä toimittaja odottaa häntä.

Ystävä oli antanut lyhyet taustatiedot Sannasta. Hän paljasti, että Sanna on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, hän on valmistunut ammattikorkeakoulusta ja työskentelee nyt markkinointitehtävissä suuressa yrityksessä.

Ystävä korosti erikseen, että Sanna on oikeasti tosi hyvä tyyppi. Se kuulostaa erikoiselta, koska varattujen miesten sarjakuluttajasta tulee ensimmäisenä mieleen adjektiivit kylmä, kova tai itsekäs. Kodinrikkojaksikin joku voisi häntä varmaan haukkua.

Vai onko Sanna todellisuudessa vain rikkinäinen ja rakkaudennälässään niin epätoivoinen, että on paremman puutteessa valmis tyytymään salasuhteisiin varattujen kanssa?

Sanna saapuu paikalle pari minuuttia myöhässä. Hänet on helppo tunnistaa, koska tyhjässä ravintolassa ei ole muita asiakkaita. Hän näkee toimittajan, mutta ennen pöytään saapumista hän pysähtyy baaritiskille tilaamaan lasin viiniä. 

Kun Sanna vihdoin istuu pöytään, huomaa heti, että hän on erittäin kaunis nainen. Hän on sitonut olkapäiden yli ulottuvat hiuksensa rennosti ponnarille. Kun hän esittäytyy ja hymyilee, hymyilevät hänen silmänsä. Poskille tulevat hymykuopat. 

Sanna pyytää anteeksi myöhästymistä. Hän kertoo, että tämä haastattelu oli jännittänyt niin paljon, että hän oli juossut ostamaan tupakkaa ja polttanut hermosavut ulko-ovella ennen sisään tuloa.

Sannan murre paljastaa, että hänen juurensa ovat Itä-Suomessa. 

Ensivaikutelma Sannasta on aivan hurmaava. Hän on kuin positiivinen ja aito naapurintyttö. Ja se lisää ihmetystä entisestään. Tämä nainenko jahtaa vain varattuja miehiä? Onko noiden nauravien silmien takana muka kylmä suhteenrikkoja?

On pakko kysyä suoraan, onko ystävän kertoma tarina Sannasta ja varatuista miehistä todellakin totta.

- Kyllä se on. Minulla on viimeisen kuuden vuoden aikana ollut useita varattuja miehiä. En ole laskenut heidän määräänsä, Sanna myöntää.

Sanna kuitenkin korostaa, että ei ole koskaan suunnitellut sitä, että haluaisi tarkoituksella sekoilla nimenomaan varattujen kanssa. Ensimmäinen suhde varattuun mieheen tuli vahingossa.

- Nuorempana harrastin aktiivisesti yleisurheilua. 19-vuotiaana olin kisoissa Turussa ja jäin niiden jälkeen viettämään sinne viikonloppua ystävän luokse. Tutustuin siellä paikalliseen mieheen ja ihastuin, Sanna muistelee.

Sannan ja turkulaisen miehen suhde muuttui epäsäännölliseksi tapailuksi, jota rajoitti pitkä välimatka Itä-Suomen ja Turun välillä. Vuosien ajan tapailu jatkui ja molemmat kyläilivät silloin tällöin toistensa luona.

Viralliseksi seurusteluksi suhde ei koskaan muuttunut.

- Meillä menivät tunteetkin aina vähän ristiin. Silloin, kun toinen olisi ollut valmis seurustelemaan, ei toinen halunnutkaan. Ja sitten kun toisen ajatukset muuttuivatkin seurustelumyönteisemmiksi, niin toisen tunteet olivat taas vähän viilentyneet.

Lopputulos oli se, että tuota epämääräistä säätöä kesti monta vuotta. Lopulta tuli hetki, jolloin Sanna muutti Helsinkiin. Silloin välimatka Turkuun ei enää olisikaan niin suuri este seurustelulle.

- Tuolloin hän sanoi suoraan, että haluaisi alkaa seurustelemaan. Ja uhkasi, että jos minä en halua, hän etsii itselleen toisen tyttöystävän.

Sannalle pääkaupunkiin muuttaminen oli uusi alku. Hän halusi aloittaa Helsingissä puhtaalta pöydältä ja tavata uusia ihmisiä. Hän sanoi miehelle, ettei ainakaan heti siinä tilanteessa halua seurustella.

Mies toteutti uhkauksensa ja pian hänellä oli toinen tyttöystävä.

- Mutta se ei muuttanutkaan mitään, vaan meidän säätömme jatkui hänen tyttöystävästään huolimatta täsmälleen samanlaisena kuin sitä ennenkin.

Nyt tuo mies on seurustellut saman naisen kanssa jo kuusi vuotta. Ja tuon kuusi vuotta miehellä on ollut myös salasuhde Sannan kanssa. Salasuhteen pelisäännöt ovat olleet alusta lähtien selvät.

- Kun aloimme tauon jälkeen taas harrastaa seksiä, niin sitä ennen kirjoittelimme ja suunnittelimme sitä pitkään, Sanna muistelee. 

Ensimmäinen yö tutun miehen salarakkaana oli kuitenkin pettymys.

- Hän kutsui minua kesken kaiken tyttöystävänsä nimellä. Eli kai hän on ihan vakavissaan ollut sen suhteen kanssa.

Sanna on säätänyt tuon saman miehen kanssa nyt jo lähes kymmenen vuotta. Yli puolet siitä ajasta turkulaismies on seurustellut toisen kanssa.

- Carriella oli Mr. Biginsä. Tämä mies on minulle jotenkin saman tyyppinen hahmo. Meillä molemmilla on omat elämät, mutta aina kun näemme, johtavat asiat lopulta samaan lopputulokseen ja päädymme sänkyyn.

Turkulaismies alkoi seurustella 2012, mutta Sanna on pysynyt sinkkuna. Ja varattuja miehiä on tullut noiden kuuden vuoden aikana eteen muitakin.

Yksi tällainen oli Sannan taannoinen esimies.

- Hän oli tosi kylmä tyyppi. Olin ehkä vähän ihastunut ja hänen pomoasemansakin vetosi vetosi minuun. Ajattelin, että kyllä se lämpenee, jos minä haluan.

Ja pomo lämpeni. Ehkä vähän liikaakin, sillä yhteisten intiimihetkien jälkeen hän halusi aina vain enemmän. Sanna ei halunnut esimiehestään poikaystävää, mutta tämä jäikin soittelemaan Sannan perään. 

- Hän kertoi pettämisestään tyttöystävälleen ja kuulemma jätti tyttöystävän takiani. Hän laittaa yhä silloin tällöin viestiä.

(Juttu jatkuu seuraavalla sivulla)

Kilpailut

Uusimmat