Kuva: Shutterstock

Haluatko onnellisen parisuhteen? Asiat, jotka ovat tavoittelemisen arvoisia

20.06.2018 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Onnellisessa suhteessa toisen kanssa voi myös riidellä ilman, että tarvitsee pelätä eroa.

Hyvä parisuhde on sellainen, jossa molemmilla on hyvä ja turvallinen olo. Se millainen se kenenkin mielestä on, riippuu toki ihmisestä. Silti on olemassa muutamia sellaisia seikkoja, jotka löytyvät useimmista onnellisista suhteista.

Jos siis haluat kestävän ja hyvän suhteen, kannattaa pyrkiä siihen, että suhteessa käyvät toteen ainakin alla olevat asiat. Silloin kaikki on huomattavasti helpompaa.

1. Pystytte olemaan samassa huoneessa myös puhumatta, ilman että kummallekaan tulee siitä ahdistava tai epämukava olo.

2. Ette huolestu heti, jos seksiä ei ole ollut muutamaan päivään tai viikkoon.

3. Pystytte puhumaan avoimesti entisistä kumppaneistanne ja suhteistanne ilman, että saatte raivokohtauksia tai tulette mustasukkaisiksi.

4. Olonne on hyvä keskenänne, mutta luotatte siihen, että suhde kestää, vaikka ette jaa yhteiskuvia koko aikaa sosiaalisessa mediassa.

5. Voitte molemmat tehdä sellaisiakin asioita, josta ette niin välitä sillä haluatte toistenne olevan onnellisia.

6. Voitte tapella ilman pelkoa siitä, että eroatte.

7. Voitte olla ystäviä myös toistenne ystävien kanssa, eikä siinä ole mitään syytä mustasukkaisuuteen.

8. tunnette toisenne niin hyvin, että osaatte ostaa aina parhaat lahjat.

9. Voitte olla täysin rehellisiä siitä, mihin rahanne menevät. Ette piilottele ostamianne tuotteita toisiltanne.

10. Voitte pitää hauskaa ilman, että kulutatte siihen tuhottomasti rahaa.

Lue myös: Onko parisuhteessa tärkeämpää luottamus vai rakkaus? Asiantuntijat kertovat

Lue myös: Miehet kertovat mistä tietävät rakastuneensa: "Hänen seurastaan en vain halua pois"

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat