Kuva: Shutterstock

Mokat, jotka tulisi välttää suhteen alkuvaiheessa - oletko sortunut?

25.06.2018 22:45 - Emmi Moilanen

Entisen seurustelukumppanin solvaaminen ja yhteisten suunnitelmien tekeminen liian pitkälle tulevaisuuteen ovat seikkoja, jotka eivät tee hyvää tuoreelle parisuhteelle.

Kun tapailusuhde muuttuu seurusteluksi, pariskunta sopii usein myös yhteisistä pelisäännöistä. Vaikka parisuhteessa jaetaan yhteiset unelmat ja tavoitteet kumppanin kanssa, on olemassa muutamia seikkoja, joiden mukaan toimimista olisi kuitenkin hyvä vältää suhteen alkumetreillä.

Your Tango -sivusto kokosi yhteen tavat ja vaatimukset, jotka usein eivät tee hyvää tuoreelle parisuhteelle.

Ethän sorru?

1. Yhteisten suunnitelmien tekeminen pitkälle tulevaisuuteen. Vaikka yhteisten juhlien tai lomamatkan suunnittelu on ihanaa oman rakkaan kanssa, Your Tangon artikkelissa huomautetaan, että ensimmäiset kuukaudet olisi hyvä tutustua uuteen kumppaniin rauhassa, ilman paineita siitä, että tuleehan suhde varmasti kestämään suunnitelmiinne saakka.

2. Rakkauden tunnustaminen tai naimisiin menemisestä haaveileminen heti tapailun alkuvaiheessa.

3. Kumppanin esitteleminen heti koko perheelle ja ystäväpiirille. Vaikka olo tuntuisi korvia myöten rakastuneelta, malta mielesi ja esittele uusi kumppani läheisillesi vasta sen jälkeen, kun olet varma siitä, että olette molemmat vakavissanne ja samalla sivulla parisuhteessanne.

4. Suurien hankintojen ostaminen yhdessä. On täysin eri asia jakaa ravintolakulut kumppanin kanssa puoliksi kuin esimerkiksi sitoutua yhteiseen asunto- tai autolainaan.

5. Edellisen seurustelukumppanin mustamaalaaminen. Pitkän parisuhteen aikana ikävimmätkin muistot ja tarinat on hyvä jakaa kumppanin kanssa, mutta suhteen alkuvaiheessa eksän muisteleminen tai soimaaminen voivat luoda vain ylimääräistä painolastia.

6. Vaatimukset siitä, että kumppani peruu menojaan sinun takiasi. Myös suhteen alkuhuumassa tulisi muistaa oman ajan sekä menojen merkitys, eikä toista osapuolta tulisi painostaa jättämään väliin menoja omien ystäviensä kanssa.

Lue myös: Kuva tatuointimokasta kiertää netissä - näetkö sinä virheen?

Lue myös: Ihmiset kertovat: Suurin virheeni, jonka olen rakkaudessa tehnyt

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat