Kuva: Shutterstock

Rakastatko kuumia suihkuja tai onko olosi usein kipeä? 7 yksinäisyyden aiheuttamaa yllättävää oiretta

26.06.2018 20:15 - Emmi Moilanen

Yksinäisyydestä kärsviä saattaa viettää mielellään pitkiä aikoja kuumassa suihkussa tai katselee usein televisiosarjoja pitkiä aikoja putkeen.

Yksinäisyydestä kärsivän mieliala saattaa laskea, joka voi johtaa esimerkiksi univaikeuksiin tai tunnesyömiseen. Vaikka et tuntisikaan oloasi jatkuvasti yksinäiseksi, olo saattaa oireilla myös muilla, yllättävillä tavoilla.

Katso alta Insider-sivuston tekemä listaus oireista, jotka yksinäisyyden tunne voi aiheuttaa.

Ostat jatkuvasti uutta materiaa

Myös materialismilla ja yksinäisyydellä on todettuolevan yhteys keskenään. Insiderin artikkelissa kerrotaan 2500 henkilön tutkimuksesta, jossa selvisi, että yksinäisyyden tunne altisti tutkimukseen osallistuneet ostamaan materiaa itselleen.

Jumiudut pitkäksi aikaa kuumaan suihkuun

Emotion tiedejulkaisu uutisoi tutkimuksesta, jossa tiedemiehille selvisi, että yksinäisyyttä kokevat henkilöt yrittivät mielellään paikata kokemaansa ”henkistä kylmyyttä” ottamalla pitkiä kuumia suihkuja ja kylpyjä.

Et voi lopettaa sarjojen katselua

Televisiosarjojen katselu maratonina voi olla oire yksinäisyydestä. Austinin yliopistossa tehty tutkimus nimittäin osoitti sen, mitä enemmän koehenkilö kertoi katselevansa sarjoja yhtäjaksoisesti putkeen, sitä enemmän hän koetti välttää myös negatiivisten tunteiden käsittelyä.

Kärsit normaalia suuremmasta stressistä

Jos olet kokenut viime aikoina normaalia enemmän stressiä ilman näkyvää syytä, on mahdollista, että syyllinen löytyy yksinäisyydestä. Psychology Todayn mukaan yksinäiset henkilöt kertoivat kärsivänsä myös enemmän stressistä. Vertailukohtana olivat henkilöt, jotka eivät tunteneet oloaan yksinäiseksi, mutta heidän henkisen kuormituksen määrä oli suunnilleen sama kuin yksinäisillä koehenkilöillä.

Vietät runsaasti aikaa sosiaalisessa mediassa

Insiderin artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, joka löysi yhteyden sosiaalisessa mediassa vietetyn ajan ja yksinäisyyden välillä. Tutkijoille selvisi, että ne henkilöt, jotka viettivät enemmän kuin kaksi tuntia sosiaalisessa mediassa, kärsivät myös kaksi kertaa todennäköisemmin yksinäisyyden tunteista kuin he, jotka rajoittivat somen selailun vain puoleen tuntiin.

Vietät aikaa yksinäisen seurassa

Sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Journal of Personality and Social Psychologyssa julkaistu tutkimus osoitti, että on jopa yli 50 prosenttia todennäköisempää tuntea olonsa yksinäiseksi, kun vietät aikaa yksinäisyydestä kärsivän henkilön seurassa.

Olosi tuntuu flunssaiselta

Yksinäisyys voi heikentää elimistön vastustuskykyä, joten on todennäköistä, että yksinäisyydestä kärsivä henkilö on alttiimpi myös erilaisille viruksille.

Insiderin artikkelissa todetaan myös, että yksinäisyys altistaa myös useille muille terveysriskeille, kuten esimerkiksi sydänsairauksille, tyypin 2 diabetekselle, dementialle, korkealle verenpaineelle, tulehduksille ja jopa muistiongelmille.  

Lue myös: Sinkut paljastavat keinot, jotka auttavat yksinäisyyteen: Pidän nukkumaan mennessä itseäni kädestä

Lue myös: Tunnetko olosi yksinäiseksi eron jälkeen? 6 neuvon avulla helpotat oloasi välittömästi

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat