Kuva: Shutterstock

Tiedätkö, miksi morsian seisoo alttarilla vasemmalla? Taustalla karmiva syy

22.08.2018 12:15 - Katariina Auvinen

1500-luvulta lähtenyt perinne oli kaikkea muuta kuin romanttinen.

Perinteiset kirkkohäät ovat vielä monen unelma. Suomessakin morsian ja hänen sukunsa ovat kirkon ovelta katsoen vasemmalla puolella kuin sulhanen seisoo oikealla. Tämä asetelma juontaa pitkälle historiaan. 

Mirror-julkaisu uutisoi kuitenkin, että alkujaan perinne juontaa juurensa 1500-luvulle. Perinteen historiaan liittyy kaikkea muuta kuin romanttinen tausta. Tuolloin joidenkin miesten oli tapana turvautua epätoivoiseen tekoon ja kidnapata nuori neito itselleen vaimoksi. 

Kun vihkipari seisoi alttarilla, sulhasen oikea käsi tuli olla vapaana. Tämä johtui siitä, että miekkaa pidettiin aina oikealla, joten äkäisten morsiamen sukulaisten tullessa pelastamaan neitoa, miehen piti kyetä puolustautumaan. 

Tuolloin myös bestmanin valintaan liittyi muu kuin ystävyyssuhde. Bestman valittiin nimittäin vain taistelutaitojensa vuoksi, jolloin hän pystyisi puolustamaan sulhasta ja turvata tämän selustaa. Bestmanin työ ei loppunut pelkästään papin aameneen. Hän joutui seisomaan vielä tuoreen vihkiparin makuuhuoneen ulkopuolella ja vahtimaan, ettei kukaan hyökkää häiritsemään parin rauhaa. 

Morsiusneitojen tehtävänä oli aiemmin pukeutua samanlaiseen asuun kuin morsiamella on. Tällä haluttiin varmistaa, että morsiameen ei osuisi minkäänlainen "paha silmä". Se tekisi myös kidnappaajien vaikeammaksi tunnistaa, kumpi on morsian. 

Lue myös: Julkkikset, jotka ovat vannoneet etteivät mene ikinä naimisiin - yllättääkö?

Lähde: The Sun 

Kilpailut

Uusimmat