Kuva: Shutterstock

Tuntuuko eron jälkeinen suru musertavalta? 5 tekoa, jotka nopeuttavat toipumusta

23.10.2018 20:15 - Emmi Moilanen

Eräs yksinkertaisimmista keinoista helpottaa surua on piilottaa kumppanin päivitykset näkyviltä sosiaalisessa mediassa.

Parisuhteen päättyminen on usein rankkaa aikaa, joka muuttaa merkittävästi myös elämäntilannetta. Eron myötä esimerkiksi uuden asunnon etsiminen tai paikkakunnan vaihtaminen ovat asioita, jotka voivat tulla ajankohtaiseksi.

Käytännönasioiden hoitaminen ja elämässä eteenpäin eteneminen on kuitenkin vaikeaa, jos suru tuntuu lähes lamauttavalta ja piinaa jatkuvasti mielessä. Thought Catalog -sivusto listasi viisi tekoa, jotka nostavat alakuloista mielialaa nopeasti.

Keinot, jotka helpottavat surun käsittelemistä:

1. Lakkaa odottamasta “sitä viestiä,” jonka toivot entisen seurustelukumppanisi lähettävän kertoakseen ikävöivänsä sinua yhä. Kun huomaat toiveiden jälleen heräävän, käännä huomio tietoisesti muualle.

2. Piilota hänen päivityksensä sosiaalisen median tileilläsi. Tämä on erityisen hyvä neuvo siinä tilanteessa, jos hänen kuulumisiensa näkeminen satuttaa sinua yhä ja vaivut vain syvemmälle eron aiheuttamaan suruun.

3. Jos muistot hänestä vaikeuttavat omaan elämääsi ja tulevaisuuden suunnitelmiisi keskittymistä, piilota kotoasi myös valokuvat sekä esineet, jotka tuovat paljon tunteikkaita muistoja mieleesi.

4. Päästä irti myös tavasta päivittää sosiaalista mediaasi vain siinä toivossa, että entinen kumppanisi huomaisi kuvasi ja kirjoituksesi. Sen sijaan, että yrität herättää hänessä mustasukkaisuuden tunteita, keskity kehittämään itseäsi ja niitä asioita, joita toivot uudelta elämänvaiheeltasi.

5. Lisäksi yritä päästää irti vihan ja katkeruuden tunteista häntä kohtaan. Jos huomaat tulevasi vihaiseksi joka kerta, kun ajattelet häntä, kokeile työstää negatiivisia tunteita myös itseksesi.

Voit esimerkiksi kirjoittaa entiselle seurustelukumppanillesi kirjeen, jossa kerrot ajatuksistasi avoimesti. Kirjettä ei kuitenkaan tarvitse lähettää, vaan jo pelkästään kirjoittamisen saattaa toimia hyvänä tapana tunteiden käsittelemisessä.

Lue myös: Onko parisuhde muuttunut tylsäksi? 6 vinkkiä ongelman ratkaisemiseksi

Lue myös: 6 merkkiä paljastaa, että ero kumppanistasi tekee sinut onnellisemmaksi

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat