Kuva: Shutterstock

Käytettyjä vanupuikkoja sängyssä - Suomalaismiehet paljastavat, mitkä asiat kumppanissa ällöttävät

28.10.2018 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Muun muassa varpaankynsien jättäminen joka paikkaan voi olla hieman epämiellyttävää.

Kun asut kumppanin kanssa, paljastuu hänestä sellaisia tapoja, joita et ehkä nähnyt alkusuhteen aikana. Myös rakkaus saattaa sokaista sen verran, että kaikkia juttuja ei pakolla edes huomaa tai halua huomata. Suomalaismiehet paljastivat Voice.Fille, millaisia tapoja heidän kumppaneiltaan on paljastunut yhteisasumisen aikana. Muun muassa jatkuva hiuslakan käry, sohvilta löytyvät varpaankynnet tai esimerkiksi käytetyt vanupuikot pöydällä ovat jääneet miesten mieleen.

Lue alta seitsemän suomalaismiehen paljastukset.

"En voi sietää sitä, että rakas tyttöystäväni jättää käytettyjä vanupuikkoja pitkin poikin asuntoa. Niitä löytyy sohvalta, pöydältä ja jopa sängystä. Kuka ihme toisen korvavaikkua haluaa nähdä?" Aatu, 28.

"Naiseni jättää aina sänkyymme käytettyjä sukkia. Olen yrittänyt sanoa, että veisi ne pyykkikoriin, mutta sitä ei ole vielä tapahtunut." Jere, 32

"Avovaimoni saattaa rasvata itsensä ensin kokovartaloaineilla sekä sen jälkeen länttää naamaansa vielä jotkut hoitavat voiteet. Tämän jälkeen hän haluaa vielä tulla halimaan, mutta enpä itse välitä sotkeentua kaikista mahdollisista mömmöistä." Tuomas, 31

"Puuhastelun jälkeen tyttöystäväni ei käy koskaan suihkussa ja minä käyn. Olen miettinyt, että miksiköhän hän ei halua peseytyä?" Jari, 27

"Naiseni leikkaa varpaankyntensä aina sohvalla ja jättää kynnet lattialle. Onko mikään ällöttävämpää?" - Niko, 38

"En anna tyttöystäväni kokata, koska hän ei koskaan siivoa keittiötä. Näkisittepä sen ydintuhon, kun hän on hieman laittanut ruokaa." Otto, 35

"Yksi sana: hiuslakka. Sitä on aina joka paikassa ja tiedättekö, kuinka lattia muuttuu liukkaaksi kun lakka kovettuu pintaan kiinni? Monesti olen meinannut sen takia kaatua! Sitä on myös jatkuvasti hengityksessä ja nenäonteloissa - hirveä käry kaikkialla!" - Jussi, 31

Lue myös: Miehet paljastavat rehellisesti epätoivoisimmat iskuyrityksensä: "Olin kasvissyöjä 18 kuukautta"

Lue myös: Mikä saa kiinnostuksen hiipumaan? Miehet paljastavat

Kilpailut

Uusimmat