Kaikki artikkelit
Terveisiin elintapoihin voidaan kannustaa myös esimerkiksi säätämällä tuotteiden verotusta, jolloin epäterveellisen valitseminen ei olisi enää niin kannattavaa.
Terveys ja hyvinvointi
noin kuukausi sitten
Mobilepay-maksupalvelu muuttuu vuodenvaihteessa.
Tekniikka ja tiede
noin kuukausi sitten
Sukkien haistelu ja likakalsareiden piilottaminen eivät ole puolisoiden mieleen.
Suhteet
noin vuosi sitten
Niina kertoo, että tapa syö tunnelmaa kotona.
Suhteet
noin vuosi sitten
Naiset pitävät muun muassa huomaavaisuudesta, itsevarmuudesta ja välittämisestä.
Suhteet
yli 2 vuotta sitten
Kotikäyttöinen suihkuruisketuslaite ja itseruskettava kasvovesi, jonka kanssa et voi mokata. Testasimme liudan tuotteita, joilla luot kauniin päivetyksen kotioloissa. Esittelemme 10 + 1 parasta löytöä.
Muoti ja kauneus
yli 2 vuotta sitten
Kumppanukset oppivat ja omaksuvat asioita paljon myös toistensa lähipiiristä.
Suhteet
yli 2 vuotta sitten
Siirtyminen etätöihin ja -opiskeluun kiihdytti esimerkiksi tietokone- ja tablettilaitekauppaa
Tekniikka ja tiede
yli 3 vuotta sitten
Jotkut ovat opetelleet leipomaan, toiset lisänneet lenkkeilyä. Osa on opetellut uuden kielen ja osa taas ei tee yhtään mitään. Mutta mitä muuta ihmeellistä suljettujen ovien (ja muuallakin) takana tapahtuu, näin korona-aikana? Keräsin listan tutuilta ja tuntemattomilta ihmisiltä. Näihin voi jokainen samastua - tai sitten ei..
Between the Lines
yli 3 vuotta sitten
Trendin selittää muun muassa halu tarkkailla omaa hyvinvointiaan.
Tekniikka ja tiede
yli 3 vuotta sitten
Olihan viikko. Ajoin tutkaan ja sain sakot. Koira sairastui. Autosta hajosi radio. Rokotus maksoi huomattavasti enemmän mitä piti. Hetken aikaa annan itseni kirota tällaisia hetkiä ja sitten on päästävä yli. Sen sijaan arjen pieniä iloja ja kiitollisuuden aiheita yritän vaalia vähän pidempään.
Luonnon luova
yli 3 vuotta sitten
Sokeriset ja rasvaiset herkut voi kokeilla korvata tummalla suklaalla.
Terveys ja hyvinvointi
yli 3 vuotta sitten
Vakaassa parisuhteessa riidat pidetään kodin seinien sisäpuolella, eikä kumppania solvata esimerkiksi ystävien kuullen.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten
B-vitamiinin puute tai jatkuva älylaitteiden näpyttely voivat olla syyllisiä kynsien haurastumiseen.
Terveys ja hyvinvointi
yli 4 vuotta sitten
Alueen työntekijä on jakanut muille naapureille ohjeistuksen käytöstavoista kuninkaallisen parin seurassa.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Asiantuntija on sitä mieltä, että esimerkiksi ystävien hyvät elämäntavat tarttuvat todennäköisesti myös omaan arkeemme.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten