Kuva: Shutterstock

Tavat, jotka pilaavat nopeasti hyvänkin parisuhteen - ethän sorru?

01.11.2018 15:15 - Emmi Moilanen

Kumppania ei tulisi painostaa liian nopeaan etenemiseen ja esimerkiksi saman katon alle muuttamiseen.

Suhteen alkuvaihe on ihanaa aikaa, jolloin perhoset kutittelevat vatsanpohjassa ja oman kumppanin kanssa haluaisi viettää jokaisen hetken. Seurustelun alussa ei kuitenkaan tulisi sortua liialliseen innokkuuteen ja tällainen käytös voikin ennen pitkää aiheuttaa ryppyjä rakkauteen.

Thought Catalog -sivusto listasi tavat, joita olisi hyvä välttää parisuhteen ollessa tuore.

Ethän sorru näihin?

1. Ethän yritä tutustua hänen koko ystäväpiiriinsä liian nopeasti? On parempi odottaa rauhassa, että kumppani haluaa itse esitellä sinut läheisimmille kavereilleen.

2. Uutta kumppania ei tule myöskään nostaa jalustalle, vaan jo suhteen alussa on hyvä tiedostaa, että jokaisessa meissä on omat vikamme. Varo siis, että et ole ihastunut täydelliseen mielikuvaan, jonka olet piirtänyt hänestä mieleesi.

3. Älä myöskään painosta tai hoputa deittikumppaniasi liikaa sitoutumaan vakavaan parisuhteeseen ennen, kun myös hän itse on ilmaissut halukkuutensa parisuhteeseen ryhtymisestä.

4. Myös rakkaudentunnustusta on hyvä säästää hetkeen, jossa olet täysin varma omista tunteistasi, että ne ovat syventyneet kevyestä ihastumisesta rakkaudeksi.

5. Vaikka parisuhteen alkuhuumassa tekisi mieli viettää jokainen hetki kumppanin kanssa, muista ystäviesi olemassaolo ja vaali myös muita ihmissuhteita elämässäsi.

6. Suhteen ollessa tuore, yhteenmuuttaminen on myös yksi niistä asioista, joiden suhteen ei tulisi kiirehtiä.

7. Uudessa parisuhteessa on hyvä muistaa myös se, että omia tunteita ei enää tulisi padota suojamuurien sisään. Avoin keskustelu on avainasemassa tasapainoiseen ja onnelliseen parisuhteeseen.

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lue myös: Miten seurustelun alkuaika eroaa pitkän suhteen arjesta? 5 hulvatonta totuutta

Lue myös: Parisuhde voi muuttaa mieltymyksiäsi - katso miten

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat