Kuva: Shutterstock

Vaiheet, jotka jokainen eronnut käy läpi - katso missä kohtaa olet itse menossa

06.11.2018 16:45 - Lauri Kujanpää - Luettu 1 792 kertaa

Muun muassa viha ja suru kuuluvat monesti eroon.

Parisuhteen loppuminen tuntuu usein pahalta, vaikka se olisikin molemmille helpotus. Varsinkin pitkän suhteen päättyminen muuttaa kertaheitolla elämän aivan uudenlaiseksi, eivätkä tunteet tahdo pysyä kaiken muutoksen keskellä vakaina.

Cosmpolitan-lehti on kertonut, mitkä seitsemän vaihetta jokainen käy eron jälkeen. Koko tunteiden vuoristorata tulee tutuksi ja ihminen kasvattaa prosessin aikana itsensä omalla tavalla uudelleen.

1. Torjuminen

Aluksi et edes tajua, että olet eronnut. Saatat automaattisesti torjuta ajatuksen siitä, että olet taas yksin ja tarkistat esimerkiksi puhelinta jatkuvasti, että onko kumppanilla ollut asiaa.

2. Viha

Suutut itsellesi. Suutut kumppanillesi. Suutut siitä, miksi erositte tai siitä, mitä ette yhdessä tehneet.

3. Suru

Ero surettaa. Yksinäisyys sekä jatkuva läheisyyden kaipuu tuntuvat raapivan sydäntä sekä tekemättä jätetyt yhteiset asiat vetävät helposti mielen matalaksi. Jätettynä olo voi varsinkin olla murskaava.

4. Mustasukkaisuus ja kilpaileminen

Joko eksäsi deittailee jotain uutta? Ei hemmetti, sinunkin täytyy. Saatatte kyylätä toistenne tekemisiä sekä vertailla uusia kumppaneita itseenne. Ette myöskään halua yksin, jos toisella on jo joku, joten deittailu täytyy aloittaa.

5. Välinpitämättömyys

Mikään ei kiinnosta, kukaan ei kiinnosta. Kaikki tuntuu yhdentekevältä eikä elämästä tahdo saada kiinni. Parhaimillaan tämä vaihe ajaa suuriin muutoksiin ja uusiin seikkailuihin, koska ei ole mitään menetettävää.

6. Hyväksyminen

Asiat menivät niin kuin menivät ja aika siirtyä eteenpäin. Huokaiset helpotuksesta, että prosessi on ohi ja nautit elämästä aivan uudella tavalla.

7. Uusi toivo

Elämää onkin ja paljon! Avaat silmäsi kaikelle uudelle ja olet jälleen onnellinen. Löydät uusia ihastuksia, uusia ystäviä ja uusia tapoja elää ihanaa elämääsi.

Lue myös: Pelasta eron partaalla oleva suhde - neuvot, joita tulisi kokeilla ennen suhteen päättämistä

Lue myös: 6 merkkiä paljastaa, että ero kumppanistasi tekee sinut onnellisemmaksi

Lähde: Cosmpolitan

Arvostele artikkeli

Uusimmat