Kuva: Shutterstock

Oletko epävarma parisuhteen jatkosta? Kysymykset, jotka auttavat selvittämään ajatuksiasi

01.02.2019 21:15 - Emmi Moilanen

On hyvä pohtia esimerkiksi sitä, onko nykyinen parisuhde esteenä omien unelmiesi toteuttamiselle.

Vaikka parisuhteessa olisi mennyt aikaisemmin hyvin ja rakkaus olisi kukoistanut, on tavallista, että myös hyvissä suhteissa tulee vastaan vaikeita aikoja. Jos vastoinkäymiset eivät kuitenkaan ota loppuakseen ja oma olo tuntuu jatkuvasti epävarmalta, on hyvä pohtia, onko kyseessä ohimenevä vaihe vai voisiko parisuhteen päättäminen olla ratkaisu.

Bustle-sivusto kokosi yhteen kysymykset, joita voit käyttää apunasi, kun pohdiskelet sitä, mistä epävarmuutesi kumpuaa ja onko suhde mahdollista vielä pelastaa.

Kysymykset, joita on hyvä pohtia:

1. ”Mitä onnellinen parisuhde tarkoittaa minulle, millaisia asioita se sisältää?”

2. ”Tunnenko oloni suhteessa turvalliseksi ja rakastetuksi?”

3. ”Missä näen itseni vuoden päästä?”

4. "Onko kumppanini halukas tekemään kompromisseja, jotta molemmat ovat onnellisia?”

5. ”Olenko myös itse halukas muuttumaan, jotta asiat suhteessa paranisivat?”

6. ”Hyväksynkö sen, että olemme joissakin asioissa hyvin erilaisia kumppanini kanssa?”

7. ”Laskeeko parisuhde itsetuntoani?”

8. ”Estääkö nykyinen suhde minua tavoittelemasta ja toteuttamasta unelmiani?”

9. ”Mitkä ovat niitä asioita, jotka ovat pitäneet minut tässä suhteessa näin pitkään+”

10. ”Haluammeko kumppanin kanssa tulevaisuudelta samoja asioita?”

11. ”Onko meillä samankaltainen elämänkatsomus?”

12. ”Olenko onnellinen?”

13. ”Olenko tyytyväinen siihen, miten kommunikoimme ja selvitämme riitoja?”

14. ”Tuntuuko minusta pohjimmiltani siltä, että haluan jatkaa suhdetta?”

15. ”Ilahdunko ja olenko onnellinen nähdessäni kumppanin?”

Lue myös: Tiesitkö, että tylsyys parisuhteessa on myös hyväksi? Vahvistaa suhdetta viidellä tapaa

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat