Kuva: Shutterstock

Ongelmat, joiden lakaiseminen maton alle ajaa parisuhteen eron partaalle – katso varoittava listaus

31.05.2019 18:15 - Emmi Moilanen

Eräs hälyttävä ongelma on se, että ette priorisoi yhteistä laatuaikaa riittävän korkealle.

Erimielisyyksistä ja mieltä painavista asioista olisi hyvä puhua parisuhteessa aina ääneen, jotta murheet eivät jää rasittamaan suhdetta myös tulevaisuudessa. On kuitenkin olemassa muutama erityinen seikka, jotka selvittämättömänä lähes varmasti tulevat ajamaan parisuhteen ongelmiin ennemmin tai myöhemmin.

Voit lukea Your Tango -sivuston listauksen asioista, jotka maton alle lakaistuna tulevat mahdollisesti ajamaan parisuhteen eron partaalle.

Seikat, joihin tulisi löytää ratkaisu parisuhteessa mahdollisimman pian:

1. Ette puhu seksistä lainkaan.

2. Kotitöiden hoitaminen kasautuu pääasiassa vain toisen harteille.

3. Ette puhu myöskään raha-asioista avoimesti tai teillä on jo nyt suuria erimielisyyksiä siitä, kuinka talousasioita tulisi hoitaa.

4. Sinulla on suhteessanne usein olo, että et tule kuulluksi ja kumppani jyrää mielipiteesi omilla asioillaan.

5. Myös suuret erimielisyydet lastenkasvatuksesta voivat muodostua ongelmaksi silloin, jos haaveissa on perheenlisäys.

6. Ette priorisoi parisuhdettanne riittävän korkealle, vaan sovitte jatkuvasti omia menoja yhteisen laatuajan sijaan.

7. Yhteisen laatuaikanne kolmas ja neljäs pyörä ovat älypuhelimenne, joita selaatte toistuvasti sen sijaan, että keskittyisitte toisiinne.

8. Riidellessä sorrutte nimittelyyn ja röyhkeään oman edun tavoitteluun sen sijaan, että yrittäisitte löytää molempia tyydyttävän kompromissiratkaisun.

Lue myös: Nopeimmin tulistuvat horoskooppimerkit listattiin – riidat vaarassa rasittaa erityisesti parisuhdetta

Lue myös: Oletko epävarma parisuhteen jatkosta? Kysymykset, jotka auttavat selvittämään ajatuksiasi

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat