Kuva: Shutterstock

Haikailetko yhä eksän perään? Tilanteet, jolloin yhteenpaluu ei kuitenkaan kannata

03.04.2020 18:45 - Emmi Moilanen

Kalvava epäluottamus on yksi suurimmista hälytysmerkeistä.

Ero ja parisuhteen päättyminen nostavat esiin monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Olemme kirjoittaneet aikaisemmin siitä, mitä naiset toivoisivat vielä voivansa sanoa entiselle seurustelukumppanilleen. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Joskus eron jälkeen yhteenpaluu voi alkaa houkuttaa. Your Tango -sivusto kokosi yhteen hälytysmerkit, joiden toteutuessa suhteen uudelleen lämmittäminen voi kuitenkin tehdä hyvinvoinnillesi enemmän hallaa kuin hyötyä.

5 hälytysmerkkiä:

1. Suhteenne päättyi uskottomuuteen, ja tunnet orastavan ihastuksen lisäksi yhä kalvavaa epäluottamusta eksääsi kohtaan.

2. Sait suhteenne aikana kumppanisi kiinni lukuisista valheista.

3. Eksälläsi on tapana myös ottaa sinuun yhteyttä silloin, kun häntä huvittaa. Saatat kuitenkin tuntea olevasi kuin ilmaa, jos puolestasi itse kaipaat hänen seuraansa.

4. Entinen seurustelukumppanisi yritti muuttaa ulkonäköäsi tai vaikuttaa käytökseesi suhteenne aikana useita kertoja.

5. Tiedostat, että teillä on erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat, joita ette saaneet edellisellä kerralla millään sovitettua yhteen.

Lue myös: Asiat, joista tulisi keskustella ennen seurustelun aloittamista – toteutuvatko kohdallanne?

Lue myös: Teinien seurustelusta yllättävä tutkimustulos - jos ei seurustele, on onnellisempi

Lue myös: Parisuhde voi muuttaa mieltymyksiäsi - katso miten

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat