Kuva: Shutterstock

3 arkista seikkaa, jotka vahvistavat parisuhdetta merkittävästi - toteutuvatko jo omassa suhteessasi?

11.04.2020 18:15 - Emmi Moilanen

Parisuhdetta tulee muistaa huoltaa säännöllisesti silloinkin, kun kaikki on hyvin.

Olemme kirjoittaneet aikaisemmin siitä, mitä kaikkea syntymäjärjestys voi paljastaa rakkauselämästäsi. Voit katsoa tästä, mitä vahvuuksia esikoisella, keskimmäisellä lapsella, kuopuksella ja ainokaisella on omissa ihmissuhteissaan.

Hyvinvoivista parisuhteista löytyy kuitenkin useita yhdistäviä tekijöitä, joista Your Tango -sivusto kokosi yhteen kolme suurinta kulmakiveä. Voit lukea alta, mitkä kolme arkista seikkaa vahvistavat parisuhdetta merkittävästi.

1. Selkeä ja jatkuva kommunikoiminen

Käsitelkää ärsytyksen aiheet ja ristiriidat heti sitä mukaa, kun ne nousevat esiin. Olipa kyse sitten kumppanin lattialla lojuvista vaatteista tai yhteisen laatuajan puutteesta, ajatukset on hyvä ottaa puheeksi heti, eikä jäädä hautomaan niitä yksinään.

2. Kyky tehdä kompromisseja

Toimiva parisuhdearki koostuu kompromisseista sekä siitä, että kumppanukset pystyvät myöntämään itselleen sekä toiselle omat heikot kohtansa. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta jotta suhde pysyy hyvinvoivana, omia tekoja on hyvä pysähtyä välillä tarkastelemaan kriittisesti.

3. Kiitollisuuden osoittaminen

Vaikka parisuhdearjen epäkohtia on hyvä käydä läpi heti niiden ilmetessä, myöskään positiivisen palautteen antamista ei pidä unohtaa. Kertokaa toisillenne päivittäin, mitä piirteitä arvostatte toisissanne ja parisuhteessanne. On hyvä muistaa, että parisuhde kaipaa huoltoa myös silloin, kun suhde voi hyvin.

Lue myös: Mikä on suurin vahvuutesi ihmissuhteissa? Voice.fi:n kuukauden horoskooppi paljastaa

Lue myös: Esikoinen, kuopus vai ainoa lapsi? Katso, mitä syntymäjärjestys paljastaa rakkauselämästäsi

Lue myös: 25 kysymystä, joiden avulla tutustut potentiaaliseen kumppaniin paremmin

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat