Kuva: Shutterstock

Suomalaisten seksielämässä on alueellisia eroja - eniten seksiä harrastetaan Pohjois-Suomessa

24.02.2021 21:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Itsetyydytystä harrastavat sen sijaan eniten Etelä-Suomessa asuvat.

Kaalimato.com tutki keväällä 2020 suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta. Tuloksista kävi ilmi, että alueellisia eroja löytyy. 

Pohjois-Suomessa harrastetaan seksiä yhdessä jonkun kanssa useammin kuin muualla. Pohjois-Suomessa asuvista vastaajista 26 prosenttia kertoi harrastavan seksiä vähintään kahdesti viikossa. Vähiten seksiä sen sijaan harrastetaan Itä-Suomessa. 

Itsetyydytys on sen sijaan suosituinta Etelä-Suomessa, jossa yli neljännes masturboi vähintään kahdesti viikossa. 

– Usein seksin vähäisyys ei johdu haluttomuudesta, vaan pari saattaa kokea halukkuutta seksiin eri aikaan. Vaikuttaisi siis siltä, että pohjoisessa parit saavat ainakin muuta Suomea paremmin sovitettua seksuaaliset halunsa ajallisesti yhteen, ja siksi seksiä kumppanin kanssa on useammin, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Eniten tyytyväisyyttä omaan seksielämäänsä kokevat pohjoissuomalaiset sekä länsisuomalaiset. Melko tai erittäin tyytymättömiä on puolestaan korostuneesti Itä-Suomessa suhteessa muuhun Suomeen.

– Tyytyväisyyden kokemus on vahvasti yhteydessä seksin määrään, joten ei ole ihme, että pohjoisessa tyytyväisyys seksielämään on näin korkealla tasolla. Kyseessä on tietyllä tapaa itseään ruokkiva positiivinen kierre, jossa tyytyväisyys seksielämään lisää tyytyväisyyttä parisuhteeseen ja lisää näin myös seksuaalista halukkuutta, Lavikainen sanoo.

Lue myös: Ääntely seksin aikana voi helpottaa naisen orgasmin saamista - katso miksi

Lue myös: Suomalaiset kertovat korona-ajan seksistään: "Pikaiset ehtii toimittaa milloin vain"

Kilpailut

Uusimmat